Minä, lääketieteellinen kummajainen, sujuvasanainen autisti

Kolme viikkoa oli ihanat kesäsäät, mutta nyt epävakaiset matalapaineilmat ovat vallanneet Suomenmaan. Uhkaavat jatkua pitkään vielä ensi viikollakin. Tämä ei ole monen lomalaisen mielestä suotavaa, miutta luonnon kannalta sateet ovat olleet tervetulleita. Minäkin siirryin pariksi päiväksi kotiin, ja työn alla on yhtä ja toista kodin siivoukseen liittyvää tehtävää mm. työhuoneen kirjahyllyjen tsekkaus.

Kesällä katselen somea vain satunnaisesti ja yleensä pidän myös tietokonetyöskentelytaukoa, joten blogiakaan ei tule täydennettyä. Uusin kuitenkin Eduacademian premium-sivut, ja saan sieltä jännää informaatiota, mikä todistaa minulle ettei tekoälyn ja hakukoneiden vahvin puoli oli erojen havaitseminen. Koneen mukaan maailmalla on muitakin Marita Råmaneja. Totta, on niitä Suomessakin, mutta tuskin yhtään mytosemantikkoa, jonka yliopistolliset perusopinnot ovat humanistisella puolella eli uskontotieteessä, folkloristiikassa ja semiotiikassa. Ennen kaikkea olisi varmasti outo sattuma, jos maailmassa olisi toinen asperger-autisti nimeltä Marita Råman ent. Maaranen. Mutta jotain Eduacademian tietokanta kyllä tunnistaa, tosin en oikein käsitä miten menee koneälyn aivoitus, sillä ylivoimaisesti eniten kirjoituksistani on kiinnostunut lääketiede ja heitä kiinnostaa kirjoituksistani Kosmisen kosotumus – Ursus Arctos tuonpuoleisen ruhtinas.

Selvennökseksi sanottakoon, että kyseessä on arkkiosmolainen karhu talvihorrroksensa takia. Horros voidaan joissain tapauksissa ymmärtää ja rinnastaa transsitilaan, tai kuten suomalaiset sen sanovat – talviuneen, siitä nimitys tuonpuoleinen, siis tajunnan tuonpuoleinen. Sitten on oma perusväittämäni ajattelustani. Semiotiikan opinnoissa tutustuttuani Proppin, Greimasin ja Levi-Straussin ajatuksiin huomasin ajatelleeni villisti koko ikäni ja ihan syntyjään. Strukturaalinen semantiikka oli ja on minun lajini, vaikkakin se sellaisena tieteen suuntauksena onkin jo altmodisch. Jotta ajatteluni laatua ei saivarreltaisi tieteen yksioikoisten käsitysten muottiin, muutin ajatteluni nimeksi mytosemantiikan, kosta termi mielestäni vastaa kuviosuhteisiin perustuvaa ja sen perusteella sanoitettua ajattelutapaani.

Palatakseni kirjastotyöskentelyyni huomasin hyllyyn kantautuneen henkilökohtaisesta työkirjastostani  oppaan Viestinä verkostoissa ja innovaatioissa, tekijöinä Lasse Koskela, Jari Koskinen ja Pasi Lankinen. Tuotekehittäjän erikoismmattitukkinnon suorittaneena (Rastor-Instituutti) olen pohtinut innovatiivisuutta, mutta silti en viitsinyt tarkemmin lukea ym. kirjaa, vaikka sen olin opiskelua varten hankkinutkin. Mutta nyt kiinnostuin aiheesta jälleen, sillä prologissa tekijät toteavat nykyajan ongelmana olevan tiedon runsaus ja ristiriitaisuus. Ongelmana tunnetuisti on myös se, mikä katsotaan ”tositiedoksi”. Tiete on korottanut loogisen ajattelun kunniaan, mutta samalla on halveksittu muita ihmismielen tietämisen muotoja, niitä poikkeuksellisia kuten intuitiivinen tieto tai selvänäkö. Tällaista yksisilmäsitä kihíhkoasennetta nimitän tieteelliseksi tumpeluudeksi, koska asenne on kuta kuinkin typerä, oman arvomaailman värittämä. Värisokean on uskottava, jos enemmistö väittää värejä olevan runsaasti ja sellaisiakin, mistä poloinen ei tiedä mitään eikä näin ollen myöskään ymmärrä.

Eikä ikäihminen välttämättä ymmärrä IT-jargonia kaikkine kirjainkummajaisineen. Löysin kirjahyllystä jostain vuosia sitten ilamisjakeluna nappaamani Helsingin yliopiston Ikäihmisten perinneseminaarin julkaisusarjan neljä osaa, osat II, V, VI ja VII. Kiinnostuin teksteistä ja halusin selvittää, mistä löytäisin loput tekstit. Niin tuli avattua tietokone sadepäivän ratoksi. Hakutoiminnot johtivat Finna.fi sivulle, josta sarjan osat selvisivät. Ikis media perinneantologiavihkosia on yhteensä kymmenen kappaletta osat I-X.  Mutta National Library of Finland eli Kansalliskirjasto tuntee vain yhdeksän osaa, jotka aakkosjärjestyksessä ovat:

1)      Arki ja työ

2)      Evakkotiellä

3)      Jaakosta jouluun

4)      Juhla ja pyhä V

5)      Koti ja sauna II

6)      Lapsuuden leikit ja pelit VII

7)      Laskiaisesta juhannukseen

8)      Muoti ja käytös

9)      Paikasta toiseen. VI.

 

Sarjan otsikot kavaltavat sisällön liikkuneen kansatieteen linjoilla, arkisissa asioissa ja tapakulttuurissa. Olen listaan lisännyt ne osat, jotka kirjahyllystäni kaivautuivat. Arvoituksena on nyt, mikä mahtaa olla väitetty kymmes osa, vai onko sitä. Vai onko osa ollut kenties vain aikomuksena? Oletettavasti kymmenes on hakuteos Perinneantologia i-X: kirjoittajat ja hakemisto, tehty vuonna 2005. Itse perinneseminaarisarja on ollut vireillä 1990-luvulta 2000-luvulle. Hakemsito löytynee SKS-kirjstosta, joka on koko heinäkuun suljettuna. On keksittävä muuta ohjelmaa kuukaudeksi. 

Mutta miten Viestinnästä nyt jouduttiinkaan perinnehakujen kentille? Hieno toistaiseksi lukemattomana pysynyt viestintäopaskin tietää sanoa: ”Fennicassa on kaikki!” sekä sen lisäksi että lähes kaikilla kansoilla on kansallisbibliografia eli luettelo kaikesta julkaisuista. Joten tiedonhakutaitoja vain hiomaan.

Kirjastotyö jatkuu… ties mistä sen jälkeen innostun!
 

PS Lapsenlapi Väinö kävi työpajallani ja henkäisi heti ovelta ”Mummin leikkipaikka!” ja kun hän näki vielä ison tyhjän kissakuvioisen laatikon, jonne pääsi piiloon ja kun ojensi käden viereiseen kirjahyllyyn sieltä löytyi heti sopiva askarteluvihko, ja ikkunastsa avautui esteetön näkymä parkkipaikalle autoineen, oli poikalapsen silmin nähtynä hankinta napakymppi. Tytär naureskeli, että olin vielä vahvistanut mielikuvaa päivähotiopaikastani, kun selitin Ilkan vievän minut aamulla työhuoneelle ja nouitavan illalla takaisin. Niin sitä vanhemmiten tullaan lapseksi jälleen.

PPS Ilmat kohentukoot torstaista lähtien. 

Kuvallisen ilmaisun vaikeus

KUVASUUNNITTELU

Aloittelin tässä kuvalliset kokeilut aiheena suomalaisten eläinsatujen peruskolmikko, karhu, kettu ja susi. Lapsenomaisuus ei ole vielä jättänyt kuvataiteellista persoonaani, mutta lopussa kiitos seisoo, Famine-aihiossa on jo jotain ytyä, jota ei voi lapsenomaiseksi sanoa, Irlannin matkan vaikutteita. Mutta ihmetellä sopii, miten minä saan kuolemankin näyttämään varsin sympaattiselta ja sosiaaliselta! Ehkäpä olen sinut sen kanssa.

Osmolainen, repolainen ja kojosenpoika kosioaikeissa. Kuva Marita Råman, vesiväri ja akryyli.

Pohjamaaliin luonnostelu. 

 

Edelliseen pohjustukseen tehty harjoitus, kosiohaaveet ovat tarkentuneet. Kuva Marita Råman

Luonnos Famine-aiheesta nimellä "Työ tehty on";  gesso ja lyijykynä + värikokeiluja. Kuva Marita Råman

Ilmeisestikin on alettava tutustua ihmisen anatomiaan ja luustoon. Harjoitukset jatkuvat.

Runoutta ja toponyymejä Irlannista

 

W.B.Yeatsin hautapaasi toukokuussa 2023 Irlannissa,  kuva Marita Råman

Toukokuun viimeistä päivää vietetään ja olen virittäytynyt viikon lomamatkan ja toisen viikon sairastelun jälkeen vähitellen kesätunnelmiin, vaikka ilmat pysyttelevät koleina. Ryhmämatkaseurassa virisi illallisella keskustelu, miten hautakiven tekstiä tulisi tulkita. Esitettiin ajatus, että tärkeintä tuossa runossa on pilkku viimeisessä säkeessä. 

Jäin miettimään asiaa, ja aamuun mennesssä oli mieleni pyöräyttänyt pätevän suomennoksen runosta. 

Cast a cold Eye
On Life. on Death.
Horseman, pass by!

Suomennokseni: 

Kylmäävästi silmäten
Elämässä. Kuolemassa.
Käy kyytimies, ohitsen!

Esitteeseen oli laitettu viereisen hautakiven kohdalle Euroopan ensimmäisen tekijänoikeuskiistan osapuolen hautapaasi, mutta osoittautuikin, että kohde itse asiassa oli kirkon eteisen seinällä kiistasta kertova teksti. Edustikohan tuo pikkujippo irlantilaista huumoria! 

Ostoksilla oltiin, villatuotteita ja tarinoita. Kuva Marita Råman

Onko tämä poni, aasi vai muuli? Zoosemioottinen kysymys. Kuva Marita Råman

Nämä ovat merkittyjä lampaita, joita lammaskoira ajaa takaa. Kuva Marita Råman

Matkamuistoksi tuli hankittua kahdeksan kirjaa, joten uuden vuoden lupaus etten osta yhtään kirjaa kariutui, onnistuin kuitenkin pitämään taukoa 4,5 kuukautta. Suomennoksestani innostuneena ajattelin tänä kesänä lukea runoja, etenkin metsälukemistona ja saariretkillä, sillä ovathan useimmat runokirjat hyvin ohuita ja keveitä. Aivan kuten mytosemanntinen perinteen tuntemuskin. Pyydän huomauttaa, ettei kelttiläinen folklore ole sama asia kuin irlantilainen folklore muuta kuin pieneltä osaltaan. Sanotaanko vaikka, että kelttiläinen on yläkäsite, irlantilainen alakäsite, ja tosi irlantilaista lienee Sligon alueelta kerätty iirinkielinen folklore tai niin sanottujen maankiertäjien tarinat, "Travellers folklore". Irlantilainen tarinasto ulottuu maan rajojen ulkopuolellekin, Skotlantiin, Walesiin ja Pohjois-Irlantiin. 

Maankiertäjien vaunujen pienoismalli Dublinilaisen kirjaston aulassa. Kuva Marita Råman

Mielenkiintoisinta oli museokäynti kansallismuseossa, jossa oli paljon mielenkiintoista katsottavaa ja luettavaa. Irlantilaisten tarinoiden maantieteellisyys muodostunee jokseenkin myyttiseksi jäljitettäväksi, koska toisintonimiä on yhtä runsaasti kuin suomalaisilla kalojen nimityksiä. Kumma kyllä, vaikka opettajani on ollut iirin ja Irlannin tuntija Tom Sjöblm, en ole aiemmin ollut lainkaan kiinnostunut irlantilaisesta folkloresta. Siitäkin huolimatta, että olen tiennyt maan folklorearkistojen olevan maailman huippuluokkaa Viron ja Suomen rinnalla. Mutta sitten iski silmiini irlantilainen erikoisuus. Tuskin kukaan muu seurueesta kiinnitti tähän seikkaan mitään huomiota, mutta minulle se oli pyhä jysäys.

Kansallismuseon tekstitiedote englanniksi ja iiriksi. Kuva. Marita Råman

Tekstissä kerrotaan irlantilaisten antaneen paikallisille olennoille ja paikoille runsaasti isotooppisia ja heterotooppisia nimiä (sama  nimi viittaa useaan eri kohteeseen tai yksi kohde saa monia eri nimiä). Jopa alle sadan asukkaan pikkukaupungit saattoivat saada enemmän kuin kahdeksansata paikannimeä (toponyymiä). Esimerkiksi Turlough on (ollut) monien Shannon-joen varrella olevan pikkukaupungin nimi. Matkailu lienee ollut haasteellista, jokin käytänne on uitänyt olla, mistä tiedettiin mistä paikasta oli kyse milloinkin. Olisi kiva tietää, miten pulmasta on selvitty ja mistä moinen hämäävä mielikuvituksellomuus tarujen maassa mahtaakaan juontaa? Jonkinlainen peitekäytänne siinä varmasti alkujaan on ollut. Esimerkiksi sodankäynnille, jos käsky käy, hävittäkää Turlough, niin on ollut arpeliä, minne matka on johtanut.

Museon sisä- ja ulkonäkymät olivat kauniit. 

Näkymä kansallismuseon ikkunasta alakerrasta. Kuva Marita Råman

Kansallismuseon pajsuta tehty pihakoriste, oletettavasti jokin myyttinen hahmo. Kuva Marita Råman

Faminen kansallinen muistomerkki.Kuva Marita Råman

........................

STUDIO MEEMIMIKSAUS

Sitten kotimaahan ja työhuonekuulumisiin. Ennen matkaa ehdin luonnostella osmo-aihetta ja Kettu-Reinaria.

Tanghevonen korjattavana, kipsiä kylkeen ja kivisoraa kavion alle. Kuva Marita Råman

Luonnostelua fläppitaululla.  Tavoitteena tehdä tästä lumottu silmukka.
Tekijä ja kuva Marita Råman

Siivattaratas osmolaisten maassa

Kuva. Siivattaratas, dekonstruktio mahdollisesta suomalaisesta eläinradasta ja sen tietuoinnin kentistä ja mentaalisen maailman kolkista. 
 

Julkaisusarjastani vv. 2002-2023 on eniten herättänyt kiinnostusta Kielastaja, supisuomalainen mytologia, toiseksi Kosmisen koostumus, ursus arctos tuonpuoleisen ruhtinas sekä kolmantena Hirvirunot, hirvipeijaisten maailma.

Julkaisuohjelmassa on syksyllä 2023 tarkoitus laatia selostava näkemykseni Osmolaisten maasta ja sen locuksesta OSMOLA. Minua on kiinnostanut ja kannustanut työssäni tavoite pystyä pienistä vihjeistä, sälästä ja tiedonsirpaleista, noista ”sammon muruista” koostamaan mahdollisia tulkintakokonaisuuksia. Yksittäisistä sanoista sitä oli vaikeaa, ellei suorastaan mahdotonta koostaa. Oli siten haarukoitava suurella säteellä mahdollisia merkityksiä.

Olen onnistunut vihdoin työstämään näkemyksen muinaissuomalaisesta eläinradasta eli siivattarattaasta, josta ei suoraa tietoa ole enää lainkaan olemassa, vain mentaalisia painaumia, jälkiä kansanrunoissa ja kansanuskomuksissa, nimissä ja sanastossa. Näennäisesti mielivaltainen dekonstruktioni hyödyntää ns. Placiduksen astrologista huonejakoa, jossa 360-asteinen ympyrä jaetaan kahteentoista sektoriin tai osaan. On oletettavissa että suomalainen maininta kahdestatoista kalevanpojasta, jotka olivat jumalia, noudattanee antiikintapaista planeettahallitsijajakoa, mutta sen dekonstruointi on vielä enemmän tavoittamattomissa kuin siivattaratas, joka tarkoittaa arkijärjen tasolla kärrynpyörää.

Olen käyttänyt monissa tulkinnoissa uusjäsennystä yhdistämällä kaksi joukon osiota toiminnalliseksi aisapariksi ja etsimällä niille yhteisen nimittäjän. Kaksitoista sektoria muodostuu itse asiassa kuudesta pienasta tai janasta, jossa toinen on toisen binaarinen vastapooli. Toistaiseksi on varmaa vain tuo perusjako osmolaisista ja teltamoisista osmolaisten maan tulkinnassa.

Kosintarunoja nimitetään kansanrunoustutkimuksessa ansiotyörunoiksi, ja tässä vaiheessa kosija on osmolainen puhemiehineen. Kun kosintaan on suostuttu, vietetään häät ja osmolaisesta tulee teltamoinen, josta lauletaan ns. kokkovirsissä. Ansiotyörunoissa kosittava on yleensä jonkun tytär, jonka lunastamiseksi on tehtävä erikoisia urotekoja. Hääseremoniassa morsiamen nimi muuttuu eufemistiseksi kainalokanaksi, hyväksi tytöksi. Ensimmäiset neljä eläintä olen tulkinnut 1500-luvulta säilyneessä vihkikatoksen kappaleessa olevista eläinhahmoista. Erikoinen semanttinen kiemura syntyy Tapion, karhun, metsän ja metson merkityssykkyrästä. 

Myönnetään, dekonstruktioon on tarvittu astrologisen symboliikan tuntemustani. Perusideana on ollut oivallus mahdollisesta kosimisen ja tietuoinnin allegorisesta suhteesta. Astrologinen kartta on ollut aikanaan itämainen kulttuurinen tapa tietuoida tulevia ja menneitä, tapa saada selville syitä ja seurauksia. Pohjoisessa on turvauduttu ekstaasitekniikkaan, shamanointiin eli tietuointiin tiedostamattomasta, eli sitä samaa mitä psykoanalyysi freudilaisittain tekee.

Näillä mennään. 

Kevätkuurin onnistuminen

 Vapun aika on käsillä, ilmat ovat viileät, mutta kukat kukkivat normaaliin kevättahtiin. Innostuin uusimaan kevätvaatteita. Jotenkin valintani eivät ole lainkaan mummomaisia, mieli ei ilmeisesti vielä ole ehtinyt omaksua täysin mummomoodia. Pikkuinen Väinö ei suostu edes sanomaan minua mummoksi tai mummiksi, olen hänelle mumma. Siis jotain mummin ja äidin sekoitusta. Hyvä niin. Keltaisia tepsuttimiani vielä joudun odottelemaan, kun oli pakko turvautua nettikaupan antimiin. Enimmäkseen on vain rumia kenkiä tarjolla.

Ja sitten se kevätkuurin onnistumiskatsaus menneellä vapunalusviikolla: 

1. laihdutusviikko

sunnuntaina lähtökukema (mittaus)
maanantaina -600 g
tiistaina -500 g
keskiviikkona 0 g 
torstaina -800 g
perjantaina  -300 g   (mittaus lauantaiaamuna)  Yhteensä -2,3 kg  hoikempi. 

Salainen ase: rommirusinajäätelö, annoskoon sääntelee Ilkka. Motiivia antoivat vaateostokset. Käyty yhden kerran kellimässä suolavedessä ja yhden kerran uimassa, yhden kerran työhuoneelta kävely kotiin. Siinä liikuntasuoritukseni. Kaarella kävin kaksi kertaa ja sain siitä selkäni oikean puolen kipeäksi. 

Vappu on tietysti koetinkivi, mutta katsotaan miten käy. Tavoitteena on pitää kuuria yllä vielä kaksi viikkoa toukokuun puoliväliin asti. Ensi viikolla on vuorossa paneutuminen raipakkakuuriin ja Samulin liikerataharjoitteisiin sekä linnunlauluun metsässä, pihalla, ääniteiltä.