Minä, lääketieteellinen kummajainen, sujuvasanainen autisti

Kolme viikkoa oli ihanat kesäsäät, mutta nyt epävakaiset matalapaineilmat ovat vallanneet Suomenmaan. Uhkaavat jatkua pitkään vielä ensi viikollakin. Tämä ei ole monen lomalaisen mielestä suotavaa, miutta luonnon kannalta sateet ovat olleet tervetulleita. Minäkin siirryin pariksi päiväksi kotiin, ja työn alla on yhtä ja toista kodin siivoukseen liittyvää tehtävää mm. työhuoneen kirjahyllyjen tsekkaus.

Kesällä katselen somea vain satunnaisesti ja yleensä pidän myös tietokonetyöskentelytaukoa, joten blogiakaan ei tule täydennettyä. Uusin kuitenkin Eduacademian premium-sivut, ja saan sieltä jännää informaatiota, mikä todistaa minulle ettei tekoälyn ja hakukoneiden vahvin puoli oli erojen havaitseminen. Koneen mukaan maailmalla on muitakin Marita Råmaneja. Totta, on niitä Suomessakin, mutta tuskin yhtään mytosemantikkoa, jonka yliopistolliset perusopinnot ovat humanistisella puolella eli uskontotieteessä, folkloristiikassa ja semiotiikassa. Ennen kaikkea olisi varmasti outo sattuma, jos maailmassa olisi toinen asperger-autisti nimeltä Marita Råman ent. Maaranen. Mutta jotain Eduacademian tietokanta kyllä tunnistaa, tosin en oikein käsitä miten menee koneälyn aivoitus, sillä ylivoimaisesti eniten kirjoituksistani on kiinnostunut lääketiede ja heitä kiinnostaa kirjoituksistani Kosmisen kosotumus – Ursus Arctos tuonpuoleisen ruhtinas.

Selvennökseksi sanottakoon, että kyseessä on arkkiosmolainen karhu talvihorrroksensa takia. Horros voidaan joissain tapauksissa ymmärtää ja rinnastaa transsitilaan, tai kuten suomalaiset sen sanovat – talviuneen, siitä nimitys tuonpuoleinen, siis tajunnan tuonpuoleinen. Sitten on oma perusväittämäni ajattelustani. Semiotiikan opinnoissa tutustuttuani Proppin, Greimasin ja Levi-Straussin ajatuksiin huomasin ajatelleeni villisti koko ikäni ja ihan syntyjään. Strukturaalinen semantiikka oli ja on minun lajini, vaikkakin se sellaisena tieteen suuntauksena onkin jo altmodisch. Jotta ajatteluni laatua ei saivarreltaisi tieteen yksioikoisten käsitysten muottiin, muutin ajatteluni nimeksi mytosemantiikan, kosta termi mielestäni vastaa kuviosuhteisiin perustuvaa ja sen perusteella sanoitettua ajattelutapaani.

Palatakseni kirjastotyöskentelyyni huomasin hyllyyn kantautuneen henkilökohtaisesta työkirjastostani  oppaan Viestinä verkostoissa ja innovaatioissa, tekijöinä Lasse Koskela, Jari Koskinen ja Pasi Lankinen. Tuotekehittäjän erikoismmattitukkinnon suorittaneena (Rastor-Instituutti) olen pohtinut innovatiivisuutta, mutta silti en viitsinyt tarkemmin lukea ym. kirjaa, vaikka sen olin opiskelua varten hankkinutkin. Mutta nyt kiinnostuin aiheesta jälleen, sillä prologissa tekijät toteavat nykyajan ongelmana olevan tiedon runsaus ja ristiriitaisuus. Ongelmana tunnetuisti on myös se, mikä katsotaan ”tositiedoksi”. Tiete on korottanut loogisen ajattelun kunniaan, mutta samalla on halveksittu muita ihmismielen tietämisen muotoja, niitä poikkeuksellisia kuten intuitiivinen tieto tai selvänäkö. Tällaista yksisilmäsitä kihíhkoasennetta nimitän tieteelliseksi tumpeluudeksi, koska asenne on kuta kuinkin typerä, oman arvomaailman värittämä. Värisokean on uskottava, jos enemmistö väittää värejä olevan runsaasti ja sellaisiakin, mistä poloinen ei tiedä mitään eikä näin ollen myöskään ymmärrä.

Eikä ikäihminen välttämättä ymmärrä IT-jargonia kaikkine kirjainkummajaisineen. Löysin kirjahyllystä jostain vuosia sitten ilamisjakeluna nappaamani Helsingin yliopiston Ikäihmisten perinneseminaarin julkaisusarjan neljä osaa, osat II, V, VI ja VII. Kiinnostuin teksteistä ja halusin selvittää, mistä löytäisin loput tekstit. Niin tuli avattua tietokone sadepäivän ratoksi. Hakutoiminnot johtivat Finna.fi sivulle, josta sarjan osat selvisivät. Ikis media perinneantologiavihkosia on yhteensä kymmenen kappaletta osat I-X.  Mutta National Library of Finland eli Kansalliskirjasto tuntee vain yhdeksän osaa, jotka aakkosjärjestyksessä ovat:

1)      Arki ja työ

2)      Evakkotiellä

3)      Jaakosta jouluun

4)      Juhla ja pyhä V

5)      Koti ja sauna II

6)      Lapsuuden leikit ja pelit VII

7)      Laskiaisesta juhannukseen

8)      Muoti ja käytös

9)      Paikasta toiseen. VI.

 

Sarjan otsikot kavaltavat sisällön liikkuneen kansatieteen linjoilla, arkisissa asioissa ja tapakulttuurissa. Olen listaan lisännyt ne osat, jotka kirjahyllystäni kaivautuivat. Arvoituksena on nyt, mikä mahtaa olla väitetty kymmes osa, vai onko sitä. Vai onko osa ollut kenties vain aikomuksena? Oletettavasti kymmenes on hakuteos Perinneantologia i-X: kirjoittajat ja hakemisto, tehty vuonna 2005. Itse perinneseminaarisarja on ollut vireillä 1990-luvulta 2000-luvulle. Hakemsito löytynee SKS-kirjstosta, joka on koko heinäkuun suljettuna. On keksittävä muuta ohjelmaa kuukaudeksi. 

Mutta miten Viestinnästä nyt jouduttiinkaan perinnehakujen kentille? Hieno toistaiseksi lukemattomana pysynyt viestintäopaskin tietää sanoa: ”Fennicassa on kaikki!” sekä sen lisäksi että lähes kaikilla kansoilla on kansallisbibliografia eli luettelo kaikesta julkaisuista. Joten tiedonhakutaitoja vain hiomaan.

Kirjastotyö jatkuu… ties mistä sen jälkeen innostun!
 

PS Lapsenlapi Väinö kävi työpajallani ja henkäisi heti ovelta ”Mummin leikkipaikka!” ja kun hän näki vielä ison tyhjän kissakuvioisen laatikon, jonne pääsi piiloon ja kun ojensi käden viereiseen kirjahyllyyn sieltä löytyi heti sopiva askarteluvihko, ja ikkunastsa avautui esteetön näkymä parkkipaikalle autoineen, oli poikalapsen silmin nähtynä hankinta napakymppi. Tytär naureskeli, että olin vielä vahvistanut mielikuvaa päivähotiopaikastani, kun selitin Ilkan vievän minut aamulla työhuoneelle ja nouitavan illalla takaisin. Niin sitä vanhemmiten tullaan lapseksi jälleen.

PPS Ilmat kohentukoot torstaista lähtien.