Armollista askartelua

Pääsiäisen alla tuli Puoli seitsemän TV-ohjelmasta vinkki, armollista askartelua. 
Loistava ajatus, jossa tärkeintä on tekeminen, ei lopputulos. Pääsiäinen sujui rauhallisesti ja mikä parasta olen vihdoin päässyt lapsenlapsi Väinön suosioon, kun hän halusi, että mummi kantaa hänet ruokapöytään eikä äiti tai isä. 

Näyte edellisestä pääsiäisestä, onko malli Pietarin tipusissa vai missä, vaikuttavat enemmän korppikotkilta kuin pääsiäiskoristeilta. Tämän vuoden idea ponkaisi lukuisista korona-ajan käsineistä, mitä noistakin tulisi. 


Koronaruusuke, pääsiäisaskarteluni 2022




Pääsiäislintusia, pääsiäisaskartelu 2021


Pääsiäinen alkaa olla ohi. Luulen keksineeni, miten universaali-rpimaarit muuttuvat näppärästi meemeiksi, sillä sellaiseksi kulttuurisukkessio on ne ajan myötä vääntänyt. Näin se on nähtävä. 

Niin, jos joku haluaa tämän loistavan askarteluohjeen, niin ruusuke syntyy yksinkertaisestu nipsuta päärmärryjä käsineitä, jotka tungetaan kapeasuiseen maljakkoon. Levitellään rannereunukset maun mukaan. Koristellaan höyhenillä.

Pietarin tipuset on astetta vaikeampi ja monivaiheisempi prosessi. Oteaan kaksi vessapaerirullaan teipataan siihen sanomalehdestä jalat, vartalontynkää, kaula ja pää. Maaltaan sormiväreillä, liimataan ja/tai teipataan pölähteleviä höyheniä sinne tänne. Isketään kukkapuskkiin, Mallin kuvassa linnut ovat lääkeagaven kimpussa.

ULAMOLAN LUMO - Suomalainen mytosemantiikka

julkaistu 3.4.2022


Pitkä seitsemäntosita vuotta kestänyt työ- ja tutkimusrupeama alkaa olla loppusuoralla. Teos on osoitus siitä, mihin sitkeällä sanalistaamisilla voi päätyä. Itse kuin arvioikoon, maksoiko vaiva. 

Lataa pdf

Marita Råman (academia.edu)



SISÄLTÖ
             Sivut

ALKUUN SANANEN SANASTOISTA 1
Ulamolan etymologia #1         2
Prosessin kulku #2                  5
Aleksis Kiven myyttinen maailma #3  7
Mytologia-aakkoset ja nimilistat #4 14
Tulkinnan voima, sententiat #5          17
Aakkoset ja Ähmeröinen #6          20
Sanastopainotuksista topoksiin  #7  24


SIVUSILMÄYKSIÄ MERKITYKSIIN    29
Metsäsuomalaisten soini #8          30
Kierre ja ikuinen paluu #9                 37
Aika on ahtia sanoa  #10                  40
Tulkinnan avain #11                   45
Mikä ei kuulu sarjaan? #12           49
Suomalaisen mytologian protokonstruktio #13 51
Sisältöluettelo on listaus aiheista #14         52
Merkityskenttien muodostaminen #15             53
Ugramella salat sanoista julki #16 57
Kasken viertäminen #17                  61
Semantiikan syvä virta #18         62


KANSANRUNOJEN TUNTEMUS          66
Dioskuurit Kauko Ja Ahti #19          67
Suomalaiset mytologit #20                 72
Tärkeitä tunteiden sanoja #21           74
Mielijohteista merkityksiin #22           86
Mytologiatoposten ryhmittely  #23  93
Näennäiset abjektit #24                     124
Kieltorunojen arvot # 25                   127
Universaalit mytosemantiikassa # 26           131
Mytologiameemistön piirteet # 27  139
Kanteletar # 28                  144
Eeppinen tunteenpalo # 29          146












SYSTEMAATTINEN RUNOKÄSITYS  155
Lunastettava neito # 30                   156
Mytosemanttisen systeemin alkutekijät # 31 160
Tuiretuisen rutsa # 32          163
Aholainen paholainen # 33                 164
Sijamuodot ja Ahavala # 34          168
Vihuri Ahavalan tulkintavälineenä # 35  172
Sanalistaus ja aakkoset kooseena # 36  175
Ääretär ja Taivaannavatar # 37          178


MYTOSEMANTIIKKA                    182
Merkittävä lapsus # 38          183
Sisovan laului # 39                    190
Kaksoismorfologia, Ilmarinta ja sisova # 40 192
Ilmarinen on taivaanmies # 41           195
Kullervo-runojen syvämerkitys # 42 205
Metsola Ilmarisen topoksena # 43 209
Toposjaon testi # 44                   212
Taikaveen ja lapinkodan mytosemantiikka # 45 217
Kehityskaari # 46                  220
Mytosemantiikka hahmottuu # 47  224
Faktafiktioita Aluejärvestä # 48          226
Revontulimerkitykset runomatriisina# 49  238
Taivaantulien mailla # 50                  255
Lastenpelottelujen sääpainote # 51  265

TELOS                          267
KÄSITTEET, LÄHTEET, LUETTELOT, LIITTEET 284



 

KEVÄTSIIVOUKSEN AIKA

 


Aihiona Roina-Aatos

Roina-Aatos projektissa on ollut  jälleen pitkä tunnelukkorojekti on pahasti kesken. Kaivelin arkistosta, mistä mahtaa pohjimmiltaan johtua ja kiikastaa, se että vuosi toisensa jälkeen lykkään aikomaani luovuuden kasvattamista. Alun perin minun piti jäädä varhaiseläkkeelle jo 61-vuotiaan, siitä on kulunut reilut seitsemän vuotta ja vieläkin luovuuden täyspäiväinen harrastaminen, ja täyseläkepäivät ovat odottamassa jossain tulevaisuudessa, joten kaivelin esiin vanhat aihiot.  

Aihiossa on alun perin ollut seuraava kaavailu, josta osin on käsitelty kaksi osaa, mutta luovuuskohdan poistokirjat ovat edelleen koskematta. Elämäntaitokirjallisuus on vähentynyt tällä välin ja satoja kirjoja viety kierrätykseen sitten Roina-Aatoksen viime päivitysten . Elämästäni on tainnut olla liian kauan leikki kaukana. Jossain määrin pakon edessä siitä on tullut ilotonta ja korona-aika entisestään sai pysymään neljän seinän sisällä.

3. Magia /MIELI – KIRJAHYLLYT - ULKOPUOLISUUS
B) Elämäntaito: Voimavarat  & Leikki ja luovuus


Olenkin päättänyt lopullisesti jäädä kokoaikaeläkkeelle vappuna 2022. Luovuuden kukkaan saattamisesta olen haaveillut, mutta se tuskin kohdistunee massiiviseen mytologian perustutkimukseen. Aion nauttia jonkin aikaa aikaan sananoksistani ja levätä laakereillani. Ja ilman tätä jakoakin olin ajatellut kunnostaa työhuoneen uutta jaksoa ajatellen, joten kirjahyllyjen sisällön siivoaminen on ensimmäinen eläkeprojektini. Sikäli tällaiset systeemit ovat kivoja, että niihin voi palata uusin ajatuksin ja aikein vielä vuosienkin päästä ja havaita ajatelmat mantran kaltaisiksi etiäisiksi tuelvasta. Sillä tokihan on selvää, että työelämä puristaa enimmät mehut ihmisestä. Joten eläkkelleä on syytä keskittyä voimavarojen palauttamiseen säilyttämiseen. Eläkeläisen on  priorisoitava, mihin voimavarat riittävät ja mitä haluaa tehdä, jotta yli päätään vapaistaan voisi nauttia.

Systeemiin kuuluu myteemijako. Kyseessä on maaginen myteemi, joka rinnastuu alkuperäisen naiseusjaon mukaan etiologiseksi myteemiksi asiasanoina # haikara- # kohtu, jossa kaikenlaiset emrbyot saavat alkunsa ja kehittyvät. Minulle on tullut viimeiset hetket vaalia sisäistä lastani ja katsoa millianen iltatähti sisimmästäni syntyy. Vai uskonko jostain tulevan tuulten teitä haikaran, joka tuo lapsen taloon.

Toinen läheisesti eläköitymisprojektiin kuuluva aie on luetteloida Samulin työt. Joten toinen luovuuslukon osatekijä on Samulin huoneen taidevaraston siivoaminen. Alkuaihioasetelma vaikutti tällaiselta ja tunnelukkona on alistuminen. Korona-aika vaikutti tähänkin, rokotevastaisten oli pakko alistua yleiseen rokotehysteriaan, mielenosoitukset kaikuiva kuuroille korville, järjen ääni oli aika ajoin itse kultakin tipotiessään. Hätävarjelun liioittelu sai lähes rikolliset mittasuhteet. Mitä lukemattomiin kirjoihin tulee, on C-kohta jäänyt hatarimmalle katsomiselle. Myteeminä on ylevyys, pyrkimys kohti luovuutta ja kauneutta.


Ylevyys / TAIDE-teema – SAMULIN HUONE – ALISTUMINEN
A) Henkilökuvat:  Alice Kaira & Edvard Munch
B) Juhlajulkaisut: TaideIAikaIAjatus & Arttu
C) Tyylit ja lajit: Kuvanveisto ajassa ja tilassa & Futurismen & dadaismen

Ei kahta ilman kolmatta sanonnan mukaan, joten mielenkiintoisin pähkylä muodostuu kolmannesta pyörästä asetelmassa, joka muodostaa tertiaalin poikkipaalun, yhdistävän tekijän. Ja se on musiikki, jota edustaa entinen tyttären Mirvan huone, josta on tullut Ilkan työhuone ja vierashuone tyttären poistuttua kodista. Näistä b ja C-kohdan kirjat on jo viety kierrätykseen, mutta A-kategorian kirjat on vielä katsomatta. Eli kyseessä on Venäjä-teema, joka tullee ajankohtaiseksi luovuuden tunnelukon avaamisessa. Mutta kun kyseessä on musiikin kuunteluharrastus, niin ajankohtaista on venäläisiin säveltäjäklassikoihin tutustuminen ja kirjahyllyn musiikkiteeman läpi käyminen. Kyseisen teeman olen ryhmittänyt balladimyteemiksi.

 

4. Balladi /MUSIIKKI ja RUNOUS – MIRVAN -> ILKAN HUONE - VAATIVUUS
A) Venäjän suuret kertomukset: Evgeni ONegin & Katariina Suuri
B) Heimotunne: Mustalaisäidin kehtolaulu & Yhdeksän…
C) Musiikkimuistelmat: Giovannin poika & Scènes historiques

 

Eläköitymisprosessin alkuna on siten kolme myteemilajia:
1) Magiayteemi – Kirjahyllyjen siivoaminen, josta löytyy kyllä myös magiaa koskevaa tietokirjallisuutta.
2) Ylevyysmyteemi – Luokitteleminen ja listaaminen on luontaista minulle, ja olen hyödyksi.
3) Balladimyteemi – Aina voi harjoittaa kuuntelemisen kykyä, ja opiskella musiikin teoriaa tai historiaa.

Mikä näistä muodostuu kantavaksi teemaksi, kurkihirreksi, poikkipaaluks? Ensimmäisen assosiaation mukaan, se on ensimmäiseksi mainittu kategoria, jossa on mainittu haikara vastakohtana kohdulle. Haikara kuuluu pelikaanilintuihin, eikä niitä luonnonvaraisena Suomessa ole elellyt, joskin ilmaston lämpenemisen myötä niitä on tulokaslajeina nähty pesimässä Etelä-Suomessakin. Symboli on suomalaistettava, ja parhaiten vastaavaa symboloimaan sopii Suomen luonnosta soiden lintu kurki grus grus. Ja kurki tunnetaan tanssistaan, on se myös myyttinen lintu. Joten pohjavire hankkeelle tulee mystiikkamyteemistä.

 

Kurjen tanssi, kuva Samuli Råman


Näppärää tämä vuosikymmenten systemaattinen ajatteluni mallintaminen, silla tämä tetran alusta on kuin onkin kodin työhuoneeni, jossa eläkepäiväni aion viettää, nimitän vaatimatonta omaa tilaani musiikkikirjastoksi. Tanssi on osa leikkiä ja luovuutta, sitä kohti. Nuorena harrastin monipuolisesti tanssimista, erityisesti kansantansseja. Kerran yliopistolla komiasti ja spontaansiti annettiin tanssinäyt opiskelutoverini ja kansantanssijan kanssa venäläiselle valtuuskunnalle, kun piti päästä jotenkin luennolle täpötäydeksi ahtautuneella käytävällä. Se oli luova ratkaisu, hyvin vei Ahosen poika. Joskus kaikki käy kuin leikiten. Se ei onnsitu, jos rauha ei palaa maan päälle.

Lupaan tehdä venäläisen mytologian näkemykseni, jos sota saadaan loppumaan kevään aikana. Syteemit on. Samaan sysyyn teen Kiinallekin, kun he ovat suurelta osin hävittäneet kulttuurisen rikkautensa muistot. Luoja tietää miksi. Keskustelin tästä poikani kanssa, ja hänen neuvoi ja ekrrankin olen neuvosta kiitollinen: Käytä Sinulle annettua lahjaa viisaasti, käytä viisaasti. Ei nauranut, ei irvaillut, ei inttänyt lainkaan onko mahdollista. Tämä on minun tapani auttaa, uhraan loppuelämäni..Jumala kuulkoon minua vielä tämän kerran ja ihme tapahtukoon, ydinsota estyköön. Ja saan elää rauhassa omaa elämääni.

Tätä se minun Pluto-aspektini tiesi maaliskuun puolivälissä kohtaisin murroksen. Kyllä Yhdysvalloillekin voisi syntyä huikea veisy tyyliin ”maa on syntinen lauku”. Alkuperäisen mytologiansa hekin sirpaloivat ja häviitivät resrevaatteihin. Nyt alkuperäiskansa Suomi on natolinjalla.

Edesvastuutonta mielipidemittausta

 Satuin taannoin katselmeaan Sote-vaalien alla Taloustutkimuksen johtajan puheenvuoroa, joss sekä ilmeet että sanat todistivat kyseisen yhtiön olevan normaalibisneslakien mukaan toimiva, eli voittoa tavoitteleva yritys. Tämä tarkoittaa sitä, että kyseisen tutkimuslaitoksen tulokset eivät ehkä ole ihan puolueettomia, vana saattavat hyvinkin olla rukatutja tilaajan mieltymyksiä vastaavaksi. 

Tämä mileipiteen manipulointi on helppoa, koska kansalaiset ovat luottavaisia ns. "tutlkittuun tietoon" nähden. Kun vääristeltyihin tuloksiin nojaten lehdistö ja uutisointi  alkaa rummuttaa tulosta totuutena, niin propagandaketju on valmis. Saadaan uskoteltua, että kyseessä on varma tieto ja kanta. 

Tutkimuskyselyjä voi manipuloida toivottuun suuntaan esim. valitsemalla kohderyhmä, mudostomalla kysymykse tjohdattelevaksi tai moniselitteiseksi jne. Tuollaisiin kansankunnan onnen kannalta vakaviin asioihin tulisi ehdottomasti laatia laajempi ja puolueettomampi ja/tai monipuolueinen tutkimusryhmä. 

Ilmoittaudun julkisesti niihin, jotka eivät halua Nato-jäsenyyttä, Minusta se on suoraan maailmansodan lietsomista, jos Suomi vielä sitoo Nato-kumppanuuksiaan enemmän. Kumpi on parempi? Pelon lietsominen ja sen myötä sodan ja ydinsodan vai ylpeyden nieleminen ja maailman rauhan säilyttäminen? 

Mikään ei tietysti koskaan takaa, etteikö naapurimaista hyökättäisi, mutta ei sitä varta vasten tarvitse provosoidakaan. Houkka Suomi yhtä houkkine presidentteieen on sokaistunut ajattelemaan Natosta  turvaa Suomelle. Vielä kerran, niin ei tule käymään, sytytätte vain maailmansodan mielipiteillänne. 

Panen jyrkän vastalauseeni tälle kehitykselle. Ja keuhkositteko, kun syyrialaiset lähtivät sotaa pakoon. Yhtä traaagista sielläkin on ollut jo vuosikausia. Entä kun Suomi menetti Petsamon ja Karjalan, ja sotakumppani Saksa hävitti Lapin. Tuliko natomaiden taholta oikeastaan lainkaan sympatiaa. Korvaukseski näkee kehtuttavan ihmesuoritustamme, kun sotakorvaukset maksettiin viime ropoon asti. 

Sukupolveni on ollut Suomen sotien jälehmistä kärsivä ja vaurioita korjaava sukupolvi. En soisi että lapsille ja lapsenlapsille jää vain tyhmänylpeiden johtajien jälkeen jättämä raiskattu, tuhottu, myrkytetty ja poltettu maa. Typerykset, lakatkaa jo jankuttamastsa - en usko, ei se Putin uskalla, länsi vastaa, pakotteet purevat. Tuolla menolla kohta kaikkien on pakko kärsiä nälkää, puutetta, kaaosta, rikollisuutta, kärsimystä eikä kenestäkään ole toisen osapuolen auttajaksi. Vallitsee kaikkien sota kaikkia vastaan. 

Miettikää sitä, kun seuraavan kerran Nato-kouhkaamisen ja vauhkoamisen tarve iskee! Haluatko jälkipolvien maksavan  typeryytesi seuraukset? 

Herrran tähden, ei Natolle ihan siksikin, jos oma nahkasi on Sinulle kallis. Vaikka eti suostuisikaan tajuamaan ja ymmärtämään. Vaan eihän tämä ole ensimmäinen kerta kun Kassandran huutoani ei kuulla. 
Jos sota syttyy tuon Nato-kouhkaamisen vuoksi, pidän lopun ikääni  Suomen nykyistä hallitusta ja sen päämiestä sotarikollisina. 

Ja sitä paitsi, kun Nato-Venäjä ottelu on loppu, maailman herruuden nappa sitten heikentyneeessä sotaisassa maailmassa Kiina, koska siellä riittää väestöä uhrattavaksi ja massoihin kohdistuvista pakkotoimista on kokemusta Maon ajoilta.  Kannattaa miettiä ennen kuin alkaa haastamaan riitaa. 

Minua oikeasti ahdistaa, koska tyhmyyteen ei voi vaikuttaa edes rukouksella, ja jokaisen elämä on Korkeimman kädessä, mutta valitettavasti sitä voi tyhmällä johtamisella todella jouduttaa. 

Vaarallisin lause mitä voi olla: En usko

 


En usko, että Putin haluaa käyttää ydinaseita, sanoo Britannian puolustuministeri (MTV-uutisitointiotsikko)

 

Yksi ja toinen asiantuntija on viime aikoina saanut ilmaista julkisen kantansa siitä, mitä hän uskoo, toivoo, pelkää, ajattelee asioista. Erittäin outo minusta on tuo toiveajatteluun pohjautuva vakuuttelu, ettei uskota ydinasetta käytettävän. Sanoja varmaankin tarkoittaa, että hän pelkää niin tapahtuvan, mutta toivoo ettei niin tapahdu.

Muistutan itsemurhaviesteistä, jotka tutkitusti todistavat tuon kaltaisen ajattelun olevan puppua, puhdasta puppua. Itsemurha on yhteisölle ja läheisille yleensä raskas asia, joten sen uhka torjutaan mielestä. Hyvin tyypillinen on uskomus uhkauksista,  ei hän sitä tee, uhkailee vain.  Väärin luultu, itsemurhauhkaus on yksilöllä aina jonkinlainen hätähuuto avusta ja avun tarpeesta. Valtiollisella tasolla varmaan on toisin, uhittelu voi olla myös voimainsa tunnossa olevaa nokittelua, josta näytön paikkakin voi koitua. Yhteistä näille on se, että uhattu voidaan todellakin tehdä ja toteuttaa.

Tiedän itsestäni tämän aivan varmaksi, myös henkilöstö tietää. Jos jotain sanon tekeväni, sen teen, vaikkakin joskus kärsivällisyys ja pinna yltää hämmästyttäviin ulottuvuuksiin, mutta sitten kun räjähtää, todella räjähtää eikä kukaan uskalla tulla kahta metriä lähemmäksi.

Ei voi tietää, mutta usko puoleen tai toiseen ei auta, kun mahdollisuus on olemassa. Mahdollisuus, jota ei voi estää käyttämästä, jos sen käyttöön provosoidaan. Hiroshimaan pudotetut  pommit lopettivat sodat, mutta ydisodasta se kurjuus vasta alkaa, jos nyt yleensä ottaen enää ketään jää jäljelle tervettä päivää näkemään. Ne avaruusyhdyskunnat eivät ehdi ajoissa apuun. 

Ja minusta on outoa, että Ukraina kirsitää EU-jäsenyyttä olipa sotatilanne mikä hyvänsä. Sen jälkeen olisi helppoa saada kaikkien halukkaiden jäsenyys, aloitetaan tai provosoidaan kahakka, ja kas ovet aukeavat, jos ei muuten. (Ja kansakuntia tipahtelee Naton syliin kuin kypsiä omenia).

Yhtä outoa ja väärin on toimia yhteisesti sovittuja periaatteita vastaan, Suomi ei päätöksensä mukaisesti toimita aseita sotaa käyvään maahan, sillä jos on poliittisella taholla enää järjen hitusta jäljellä, niin sillähän toimella sotaa autetaan, suositaan ja pitkitetään. Pitäisi tyytyä rauhanomaiseen apuun. Asetoimittaja muodossa tai toisessa on sodan mahdollistaja. Ei ole tullut mieleenkään, vai? Vai onko tämä Nato-ystävällismielisyyden osoitus?

Tietäkää, yhtä hyvin kuin minä tiedän. Jos Suomi jatkaa Nato-kumppanuuksiensa syventämistä, Suomi saa toimia sotakenttänä, ja maksaa viulut, niin sodan aikana kuin sodan jälkeenkin. Lyhtymuistisille kertaan, että Suomi kävi sotaa Venäjää vastaan 1940-luvulla, Mainilan laukauksilla lavastettiin Suomi syylliseksi hyökkääjäksi ja taisi olla Yhdysvallat ja Britannia, joiden kannatuksella Suomi määrättiin korvaamaan Venäjälle kärsityt tappiot tästä invaasiosta, koska Suomi oli sodan aikana liittoutunut Saksan kanssa, joka vuorostaan kävi valloitussotaansa ympäri Eurooppaa ja halusi laajentua Venäjälle. 

Minä olen toivoni menettänyt poliitikkojen järjen juoksuun. En usko, että tästä mitään hyvää seuraa, tomppeli on aina tomppeli, vaikka poliitikoksikin herkeäisi. Nato kumppaneineen provosoi minkä ehtii Putinia käyttämään ydinasetta, jotta hekin saisivat niitä käyttää. Näille politiikan tyhjäpäille ei edes löydy tarpeeksi rajua tyhmyyttä, häijyyttä ja sydämetömyyttä kuvaavaa adjektiivia. Amazing! 

Minä en lantin lanttia aio lahjoittaa tähän tarkoitukseen. 


PS   

Yhdysvallat ties millä tekosyyllä on käynyt tuhoamassa ainakin Vietnamin (Niin miksi?), Irakin (öljyn tähden), Syyrian (niin miksi?)  ja Afganistanin (niin miksi?)  maaperää ja kansaa, mikä saa teidät luulemaan, että Suomi tulee kukoistamaan, kun naton joukot tallovat kaiken elämän maan tasalle bio- ja ydinaseineen. Edes Covid ei saanut bioasekeskustelua lainkaan käyntiin? Ehkä syynä oli korrptoitunut lehdistö, kaikkialla vallan käsikassara.  

 

PPS 

Kun joku pakotetaan selkä seinää vasten, niin konkreettisena tapahtumana kyse on yleensä teloitusksesta, metaforisesti loukkoon ajamisesta, missä toinen ei voi kuin alistua tai yltyä epätoivoiseen hyökkäykseen. Diplomatiassa jätetään yleensä takaportti auki kunnialliseen peräytymiseen. Nöyryyttäminen ei välttämättä ole viisas teko, se voi toimia tehokkaana yllykkseenä. Mihin siis EU ja Nato pyrkii?!!! 


Hyvää pääsiäistä Hiljaisesta huoneesta

 Kun elämä on rajallista, on lohdullista saada perspektiiviä aikakäsitykseen. Palatessani maaliskuun tiputussessiosta, huomasin Kolmiosairaa...