Kun elämä on rajallista, on lohdullista saada perspektiiviä aikakäsitykseen. Palatessani maaliskuun tiputussessiosta, huomasin Kolmiosairaalan aulassa Hiljaisen huoneen, jossa oli Elsa Salosen taideteos Kylän vanhin, 2022-2023.
Hiljentävä kokemus Pitkäperjantain alla. Ja huomenna on jo lankalauantai, pääsiäistä ja valoa kohti mennään. Olo on kohtalaisen hyvä, marjat, hedelmät ja mehut maistuvat.
 |
| Hyvää pääsiäistä. Herkkujakin on hankittu. |
Syöpähoidot eivät olleet tehonneet, mitään tervehtymistä ei ollut näköpiirissä, joten hoidot jatkvuat entistä rankempina.
Mitä tästä nyt pitäisi ajatella? Ei ainakaan tunnu kivalta jatkuva hoidoissa ravaaminen, ja varsinkin jos kaikki sitten osotitautuu turhaksi. Iloinen asia sen sijaan on, että poika palaa maanpaosta asumaan Suomeen. Ehkä siitä sitten pikku hiljaa elämämme normalisoituu. Se on tosin käynyt selväksi, ettei tilaisuuden tullen kiusaaja jätä rauhaan edes vakavasti sairasta ihmistä. Tai minunhan tilanteeni lienee pikku juttu, koska kipuja ei pääsääntöisesti ole. Sen sijaan Ilkan vaskuliitti on jo tosi vakava tilanne.
En minä itse asiassa ole lainkaan innostunut edes elämään tässä natointusiastien maassa, jossa tuleva presidentti kannsutaa innokkaasti ottamaan pahasti korruptoitunutta maata EU-jäseneksi. Eihän Suomi maailman pahin kolkka ole asua, mutta ei lainkaan se onnela, joksi sitä kuvitellaan.
Hoitokin oli kyllä tasokasta, mutta hyödytöntä.
Edelleisessä postauksessa mainittujen merkki-ilmiöiden lisäksi sain vielä kolmannen vahvistuksen, että jotain seurakunta-aktiviiteettiaikeen osalta on pielessä. Eilen istuimme päivällispöydässä, kun minua askarrutti tapahtunut ja sen merkitys. Silloin äkkiä levisi keittiöön selvä voimakas homeen haju, jonka Ilkka koki hampun hajuna, minusta se oli selvä homeen haju. Mistään fyysisestä lähteestä se ei ollut kotoisin ja häipyi pian. Mutta selvä se oli, koska Ilkkakin aisti sen.
Ellen olisi suorastaan paatunut kaikenlaisten merkillisyyksien edessä, niin hieman alkaisi jo hirvittää.
En silti ymmärrä, mistä tässä on kyse, ja tuo tietämättömyyden tunne vaivaa minua, mutta alan silti keskittyä työni kirjoittamiseen, jotta saan sen vielä tämän kevään aikana valmiiksi. Ja pianhan pääsen eroon jännityksestä, mikä on syöpätilanteeni.
Aivotoimintani koen kuitenkin olevan aivan entisellään.
Pitkään aikaan minun ei ole tarvinnut kohdata ominaisuuttani, jonka tällä viikolla hämmästyksekseni koin. Koen fyysisesti erittäin ikävänä fyysisenä pahoinvoinnin tunteena henkisesti häiriintyneet ihmiset tai ryhmät, vaikka joskus on todella vaikea tunnistaa, mikä ko. ryhmässä tai henkilössä on vialla.
Minut houkuteltiin kirkon toiminnan "suunnitteluryhmään", joka osoittautui eräänlssieksi vapaaehtoisten marttakerhon rekrytointitoimeksi, ja toiminnalle oli jo olemassa tiukka formaatti, johon haettiin käytännön toiminnan pyörittäjiä. Tuuma eikä sitä toteuttamaan kokoontuneiden vapaaehtositen piiri ei miellyttänyt minua oikeastaan lainkaan. Syytä en osannut tunnistaa, tiesin vain kilikellojen soivan päässäni koko ajan. Ja se merkitsee minulle kokemuksesta varoitusta, vakavaa varoitusta.
Loppupäivän ja illan kokouksen jälkeen olin aivan poissa tolaltani ja koin itseni todellakin jollain tavoin häiriintyneeksi ja/tai häirityksi. Tunne hellitti vasta seuraavana päivänä. Mutta, mutta kun siivosin työhuoneen lattialle rantautuneita kirjoja ja mietin, mikä ihme siinä tilaisuudessa tai suunnitelmassa oli vialla, niin hyllyyn lujasti laittamani kirja putosi ja repi lattialla olevan Dödens psykologi -kirjan kansilehdestä palasen ja heitti sen työtuolini alle.
Joten, en varmasti mene tuohon toimintaan mukaan. Mielenkiintoista on, että varsin arkijärkinen puolisoni päätteli heti kättelyssä samaa kuin minäkin, kun kerroin mitä tilaisuudessa oli puhuttu, ja totesi ettei se ole minun paikkani. Martta en ole luonteeltani, mutta en tosin heinäsirkkakaan.
Nyt keskityn siihen, mihin Luoja on minut luonut.
Sunnuntaiaamuna on hyvä pysähtyä reflektoimaan, pitkästä
aikaa. Laiskahko bujon teko tuotti tänään uuden oivalluksen, keksin miettiä
mikä on ”viikon kiva”. Siitä stten syntyi lista, mitä se voisi olla.
Ryhmiteltynä osioita tuli kymmenen, ja pohdinta päätyi seuraavaan systematisointiin.
Viikon kiva edistää laihdutusta, koska se saa ajatukset
johonkin muuhun ja liikeelle. Minulla selvästi stressi pysäyttää
aineenvaihdunna eikä juurikaan ole väliä onko kyseessä eustressi vai se
pahempi. Painon pysyttäminen edes saavutetulla tasolla vaatii päivittäistä
punnitusta. Alsutava kaava edellä sanotusta on seuraava.
TAAKKA SÄILYTYS
LIIKAKILOT VARASTOINTI.
Kannattaa siis harrastaa sitä, mistä pitää, mutta ei liian
intensiivisesti kuten minulla on taipumus. Loihtaisin tekoälyn avulla symbolin
Mahapaaro-sarjalle. Jouduin muokkaamaan kuvaa, koska tekoäly ei suostunut
laatimaan kuvaa määreellä ylipainoinen nainen, mieshahmo sentään syntyi. Tekoäly
on loistava lähde tutkia nykyajan tabukäytänteitä, joihin kuuluu joidenkin
sanojen ääneen lausumattomuus, asioita joista ei saa puhua eikä varsinkaan
näyttää. Hyvä niin, koska pian olisi webbimaailma pullollaan dollymaisia seksiolentojen
kuvia. Lihavuudesta puhuminen on myös aikakauslehdissä selvästi vähentynyt
menneisiin vuosiin verrattuna.
Mitä muuten lihavuustutkijat oikein puuhaavat? Mitä hyötyä on siitä, että
tutkitaan miten paljon lihavia on maailmassa, jos ongelmaa ei voida/haluta/kyetä
ratkaista vuosikymmeniin? Lihavuustutkijat ovat ehkä kaikkein turhin sakki
tiedemaailmassa, erityisesti mitään hyötyä touhusta ei ole ollut. Syyllistää
osaa kuka vain, maalikkokin. Moni lihava on itsesoimauksen mestari. Minä en. En
vielä iäkkäänä lihavanakaan näytä sohvaperunalta, ryhti ja tisetunto on kondiksessa
edelleen. Mutta turhauttaa kyllä, kun paino jumittaa kaikista pyrkimyksistä
piitaamatta.
Tavoitteena on nyt kuitenkin saada kahdeksan kiloa pois
kesään mennessä eli se suositeltu tahti puoli kiloa viikossa. Aion tehdä sen
leipomalla pullaa ja iloitsemalla elämästä. Tosin siinä välissä on vielä
jatkettava syöpähoitoja.
Lihomiselssa ei läheskään aina ole kyse siitä, että syö liikaa. Niin saattaa olaa, että syö vääränlaisia ruokia.
Kun elämä on rajallista, on lohdullista saada perspektiiviä aikakäsitykseen. Palatessani maaliskuun tiputussessiosta, huomasin Kolmiosairaa...
