Disruption vuosi 2024

 

 Vosikymmenien takainen harrastukseni joskus muistuu mieleen. Vaikka olenkin vakuuttunut, että astrologian ennustevoima on yhtä kehno tai hyvä kuin muidenkin menetelmien - ei siis mitenkään erityisen hurrattava - niin tiettyä säännönmukaisuutta planeettojen sanomassa on. Henkilökohtaisesti minua kiinnostaa tulevan vuoden transiittiasetelma, koska siinä on yhtymäkohtia omaan perheeseeni. Puolisolla sattuu olemaan syntymäkartassaan Pluton konjunktio Askendenttiin ja kuu Vesimiehen merkissä oppositiossa radix-Uranukseen, joten kombinaatio Pluto/Uranus lienee minulle tuttu.. Lisäksi Pluton transiitti osuu pojan Ascendenttimerkkiin konjunktiossa Vesimiehen merkin alkuasteella, ja omassa kartassani hidasliikkeinen jyräplaneetta on sahaillut vuonna 2023 syntymäkarttani kuun yläsolmun kohdassa. 

Joten kova kohtalo saa vuorenvarmasti käänteen, hyvään tai pahaan, sitä ei voi tietää. Esimerkiksi syöpähoidot joko onnistuvat tai sitten ei, ja sehän määrittää jatkoa jo paljon. Samoin puolison vakavan sairauden eteneminen. Varmaa on, että terveyden kannalta perheellemme vuosi 2023 Pluto-aspekteineen oli varsin tuhoisa, liki kuolemaa liitelevä. Naurakaa siis vain ihan rauhassa ikivanhalle symboliikalle. Se on tyhmän merkki! Kun jotain ei ymmärretä, niin siille nauretaan, ja näin on tunnetusti kaikkien suurten ideoiden ja keksintöjen kohtalona. Osa ideoista ja keksinnöistä vanhenee ajan mittaan, vain pieni osa periaatteineen jää elämään, mutta sikäli mikäli periaate on universaalisti pätevää luokkaa, eivät perusteet niin vain muutu, vaikka käyttöyhteydet, tieto ja taito katoaisivatkin. 

Disruptio tarkoittaa markkinoilla tapahtuvaa häiriötä, hajaannusta tai sekasortoa, jonka aiheuttaa jokin uusi innovaatio. Disruptiivinen innovaatio tai teknologia kasvattaa tuottavuutta tai rahalla saatavaa vastinetta. – Wikipedia - 

Kukapa ei haluaisi osata ennustaa, tai edes luotettavasti ennakoida epävarmaa tulevaisuutta. Se ei vain ole mahdollista. En minä eikä kukaan muukaan voi ennakoida, milloin mieletön sotabuumi loppuu. Ainoastaan sen voi sanoa, että ellei ihmiskunta tule järkiinsä, tuho, totaalinen tuho on edessä, osin ilmastonmuutoksen kautta, osin aseiden kautta (bioaseet, ydinaseet, muut aseet). Kohdistuuko tulevien vuosien kekseliäisyys uusiin sotateollisuuden pirullisuuksiin ja vallan väärinkäytöksiin, jää nähtäväksi. Mitä todennäköisimmin kohdistuu, jos ihmisyys ei nosta päätään ja voimistu oikein rutkasti. Ensi vuonna käydään tahtojen taisto tuhon ja uudistumisen välillä.  Varoa täytyy mustavalkoista ajattelua Natoa hyvän edustajana ja Venäjää pahan. Niin yksioikoisesti maailma etenee vain median ja propagandan silmissä.

Katsoin uteliaisuuttani vuoden 2024 Pluton kouristuksenomaisen otteen halusta pitää vanha järjestys vielä voimissaan. Kuvio vaikuttaa siltä, että ensi vuonna soditaan kuin viimeistä päivää, mitä tilanne itse asiassa edustaakin. Syksystä tullee sananmukaisesti saatanallinen koettelemus. Kokemusasiantuntijana en ole toiveikas. Hirveää on, kun toivo herää vain palatakseen entistäkin katkerampaan todellisuuteen. Kidutusta se on! Kuten haluttomuus rauhaan ja tuhoisan toiminnan tahallinen jatkaminen.

Ta   Pluto 29,21      Kauriissa
He Pluto 0,21         Vesimiehessä
Ma Pluto  1,21       Vesimiehessä
Hu Pluto 1,52         Vesimiehessä
To Pluto  2,6           Vesimiehessä  (R 15.5.2024)
Ke Pluto  1,53        Vesimiehessä
He Pluto 1,23         Vesimiehessä
Elo Pluto 0,40        Vesimiehessä
sy   Pluto 0,1           Vesimiehessä
lo   Pluto 29,40       Kauriissa (D 12.10.2024)
Ma Pluto 29,44       Kauriissa
Jo   Pluto 0,14         Vesimiehessä.

Lopullinen siirtymä Vesimiehen merkkiin tapahtuu 20.11.2024.

Parhaimmillaan Pluto edustaa voimakasta johtajuutta, jossa tosin on tietty jäärpäisyyden vivahde sekä taipunus neuvoa silloinkin, kun neuvoja ei kaivata. Maailmalla on kriisivuosi edessä, ehkäpä siitäkin selvitään ja vuosi 2025 vielä koittaa ihmiskunnalle hieman valoisammin tulevaisuuden näkymin. Ja tiedättekö, Venäjä on käsittääkseni Vesimies-merkkinen kansaa, todistaahan sitä sen idologinen yhteisökokeilukin kommunismi eli yhteisöllisyys. Tuhoutuuko Venäjä? Vai nouseeko Venäjän kansa puolustamaan ihmisyyttä ja oikeuksiaan? Ehkä liian moni on jo kärsinyt liikaa?

Mielenkiintoisinta on tuo käänne Pluton kulussa 12.10.2024. Jos Luoja suo, kerron silloin teille silloin hirvenmetsätyksestä jostain uudesta näkövinkkelistä katsoen, ja kohtaloni käänne on sen jälkeen sinetöity. Isäni osasi arvostaa hirvigraduani. Siitä tiedän, ettei se huono ollut.


Hoidon rappiotila

 Siis, kun tylterveyshoito Terveystalossa ei moneen vuoteen tutkimuksista ja pyynnöistä huolimatta kyennyt mitenkään noteeramaan kasvainta poskessani, joka sitten todettiin syöväksi" ja seitsemän vuoden kuluttua alusta tutkimusprosessi sitten käynnsityi hammaslääkärin vaatimuksesta, niin jotain mätää lääkärikunnan hoksottimissa on. 

Kun hoitoni HUSissa keskystettiin korkean tulehdusarvon takia (90) ja ohjattiin päivystykseen Jorviin, niin mitä tekee siellä oleva lääkäri. Määrittää mukavuushaluisesti ja hoitotoimenpiteiden kannalta edullisesti taudinkuvaksi "ihoinfektio", sillä saamssani antibioottikuurissa lukee niin. Hoidetaan siis oiretta, ei syytä. Sen tajuaa maallikkokin ihan heti. Nyt voin todeta, etteivät antibiootit ole auttaneet yhtään, tulehdus on ja pysyy, vointi on vetämätön. HUSista ei ole kuulunut mitään, luulevat kai jo kuolleheksi sepsikseen, tai ihan oikein arvelenvat ettei hetkeen ole vatsaan piikkejä pisteleminen.

Virallinen lääketiede pilkkaa ja halveksuu vaihtoehtoista lääkintää, osin syystä, mutta käsi sydämelle, onko se virallinen aina sen parempaa? Ihminen saattaa olla hengenvaarassa kuten puolisoni, jonka  vaiva muitta mutkitta myös tulkittiin "ruusuksi", jota alettiin hoitaa antibiooteilla. Eivät auttaneet, koska kyseessä oli vaskuliitti ja lähellä oli hengen menetys tai vakava vammautuminen. Minulla on vakava tulehdus, ja se kuitataan vain "ihottumaksi". Minulta alkaa kärsivällisyys rakoilla, vaikka johtotehtäviä hoitaneena olenkin tottunut tumepluuteen toiseen potenssiin. Älykkyyttä on päättelyn ja soveltamisen taito, ei se miten hirveästi syötettyä tietoa on ja osaa käyttää.

Evästykseksi sanottiin, että on tultava päivystykseen uudelleen, jos kuume nousee. Vaan kun ei ole noussut, koska olen tyyppiä, jolle ei herkästi kuume nouse edes flunssassa. Vaiva vain ei ole parantunut eikä parantumassa, ellen ota onnen ohjia omiin käsiini. Mitä se tarkoittaa? Tuota halveksittua vaihtoehtolääkintää, johon monet ihmiset turvautuvat, kun virallinen lääketiede ei enää pysty auttamaan.

Jatkanen toki virallistakin tietä, jos sieltä nyt vaivaudutaan joskus yhteyttä ottamaan miten tästä eteen päin. Olen eläissäni tavannut tasan kolme lääkäriä, joilla on ollut tilannetajua ja luovaa ongelmanratkaisukykyä sekä yhden kätilön sekä kaksi hammaslääkäriä, molemmat olivat kykeneviä arvioimaan kasvaimen ja mahdollisen syövän olemassaolon, jota ei työterveyshuoto ollut suostunut millään tavoin noteeraamaan.

Sote-ongelmana ei ole vain se, ettei hoitoa saa, vaan myöskin se, millaista hoitoa saa, jos saa. Herra auttakoon Sanna Marinin opeilta maailmaa!

PS
Periaatteessa omien vaivojen ja tekemisten selostaminen on tylsän ihmisen merkki, mutta sikäli mikäli ketään kiinnsotaa, niin Jorvissa mtiattu korkea verenpaine 195/106 on tänä aamuna laskenut tavanomaisiin uomiinsa 147/85. Vatsarasvaa on saatava lähtemään, stressirasvaksikin sitä voisi kutsua.


Ensimmäinen näyttö. Verenpaine laskee  TOTEUTUNUT
Toinen näyttö. Mikä ihottuma liekin (ruusu?) siitäkin paranen
Kolmas näyttö. Kasvain poskessa häviää, lymfoomasta paranen lääkityksellä tai ilman.
Neljäs näyttö. Kas kummaa mitä vielä saankaan aikaan!



Kymmenen taalan paikka

 Hoidot ovat edenneet siihen pisteeseen, että joudun itsenäisyyspäivän alla Jorvin päivystykseen ja valittavana on, menenkö vai en. Vaarana on saada sepsis ellen mene ja mahdollisuutena päästä tästä elämästä pian pois aivan luonnollista tietä. Ja myöntää täytyy että kiusaus on suuri, suurempi kui9n koskaan. Tosin tulehdusarvot huomioon ottaen en ihmettele, että on väsyttänyt ja tarmo poissa.

Syöpähoidot tietenkin on keskeytetty, elimistöni ei kestänyt niitä. Sinänsä tämän kaltaiset tapahtumat eivät tule minulle ylklätyksenä, kohtalo on joiltain osin vääjäämätön. Minun elämän kujanjuoksuni on joutunut kriisiin, jossa käänne tapahtuu tahdon tai en. Joko kuolen tai nousen. Sikäli jos satun kuolemaan, täytyy sanoa että paskat sukulaiset sain niin avioliiton kuin synnyinperheenikin puolelta. Ostrakismin harjoittaja-sakkia kaikki tyynni, ainakin minua kohtaan suorastaan sairaalloisen kylmäkliskosita ja vihamielistä suhtautumista on saanut kokea jo seitsemänkymmentä vuotta. Tuskin tuntevat sellaisia sanoja kuin ilo ja mytötunto.

Tässä maailman menossa ei paljoa ole hurraamista tätä nykyä! Ja mitä todennäköisemmin aina vain huonommaksi menee. Ja jos päätän nosuta, niin sitten minä vannon - minä olen etevä.

PS  Päätin mennä päivystykseen. Tuli todistettua, että tunne-elämäni on voimakas. Kusipääsukulaisten tilapäinen muistaminenkin nosti verenpaineen korkeuksiin 194/106. Kotiin tultua se oli jo laskenut lukemiin 180/101. TUlehdusarvot olivat ykkättäin puolittuneet, pientä lämmönnousua oli. Ihan selkokielisesti koko kehoni viestittää, kuinka toksiseksi olen sukuni puolelta ja toiselta kokenut. Kyllä he ovat olleet elämäni kirous, allereeni ja onnettomuus. On aika lakata suremasta tilannetta! Tervehdyn, ja alan kohdata tervehenkisempiä ihmisiä. 


Ensimmäinen näyttö. Verenpaine laskee
Toinen näyttö. Mikä ihottuma liekin (ruusu?) siitäkin paranen
Kolmas näyttö. Kasvain poskessa häviää, lymfoomasta paranen lääkityksellä tai ilman.
Neljäs näyttö. Kas kummaa mitä vielä saankaan aikaan!

Pakahtukaa kateuteenne!

Hulvattoman hauska huvi

Uni ei tule, joten päätin perehtyä tekoälyyn. Olen sitä ennenkin aavistellut, mutta nyt se tuli todistettua. Ei kone perinteestä paljoa tiedä. Ohessa muutama näyte, kuvat on luotu bing.com/create -toiminnolla. Kuva syntyy tekstimäärittelyjen perusteella. Kuvatekstissä on komento, jolla tekoäly kuvan luo. Käytin kokeeksi sekä englantia että suomea tulostuskäskyyn. Hassuja tuloksia, oli tosi vaikeaa saada kone uskomaan, etten halunnut mietiskelijän hahmoon partaa. Viehkeä oli tuo shamaanimatkaajan bonuselementti matkalaukku, omalla tavallaan ihan looginen ratkaisu, puhutaanhan shamaanimatkoista. 


Young man is practising taichi in park with silk costume and white rose
luotu tekoälyn avulla 30.11.2023

Robotti laulaa, tanssii ja soittaa shamaanirumpua metrotunnelissa, harmaa tausta kubismi, luotu tekoälyn avulla 30.11.2023


Tuulimato maasta nousi realistinen tyyli mytolgia, luotu tekoälyn avulla 30.11.2023




Vanha tummatukkainen nainen lukee kirjaa ja ajattelee. taustalla kirjahylly, luotu tekoälyn avulla 30.11.2023


Nuori nainen soittaa fagottia ulkona sataa lunta, tähtivalot loistaa 1600-luku

luotu tekoälyn avulla 30.11.2023


Krokotiili lentää taivaalla, havupuiden latvat näkyvät, mustat pilvet Marc Chagallin ja Modigliainin tyyli, luotu tekoälyn avulla 30.11.2023 


Muinais-Karjalan puku ja lapikkaat taustalla pelimanni soittamassa penkillä kannelta, tupa renessanssi, luotu tekoälyn avulla 30.11.2023





Tuosta Muinais-Karjalan puvusta ei koneella ollut aavistustakaan, ja satujen kettu ties mistä algoritmista kuvaan pujahti. Lapikkaat eivät ole mitkään lammasnahkatossut, kyllä niissä ainakin pintanahkaa ja kippurakärjet tulisi olla. Ja mikä on tuo möhkäle sylissä,  kielisoitin kyllä, mutta ei sitä kanteleeksi voi sanoa. 






Tuumasta toimeen

 Kahden viikon päästä alkaa 1. hoitojakso.

Tänään sompailin kannen tulevaan työhöni. Tällainen siitä tuli. Viiteryhmä eli Ilkka piti siitä.


Systemaattisuuden lisäksi tekstiin on tulossa yllätyksiä. Pidän myräkkäuutisista. Kerrankin saa kirjoittaa sydämensä kyllyydestä tyyliin "kun myrsky vinkuu ja aallot pauhaa"... Kimmastuneena ja vimmastuneena syntyy luovaa tekstiä. Tarkastelussa Ilmarinen, ilmat, säät ja matkalaiset sekä laulupuut ja lintujen osmola barbmo. Sanalistojen struktuurin paljastus.

Kehittelypaljastuksen sen verran, että alkuun ei ollut minkäänlaista ideaa, miten aihetta lähtisin kehittelemään, mutta sitten juolahti mileen muistuma herrakolmikosta semiotiikan maailmankongressista vuonna 2007. Osmo, Jouko ja Kyösti pitivät minulle seuraa. Jouko haukkui ensi töikseen lyttyyn minun metonymian tajuni, mutta loppupuolella kongressia tajuni oli sen verran kehittynyt, että sujuvasti suunniteltiin jo israelilaisen lingvistiikan professorin kanssa , mitä yli malkaan metonymian sanakirja voisi sisältää. Ja illan päätteeksi minä ja Jouko saimme erikoiskuljetuksen hotellille kesäyön hämyssä. Kuskia hieman harmitti, mutta Wau! insinöörismiehestä kehkeytyi varsinainen supliikkimies, ja niin kuljettaja lauhtui. Minä seurasin tilannetta varsin yllättyneenä.

1. idea on Jouko Seppäsestä lähtöisin, pitää tutustua metonymiaan.
2. idea on Osmo Pekosesta lähtöisin ja hänen aikakäsityksistään ja ajasta hänen seurassaan.
3. idea on Kyösti Ryynäsestä lähtöisin, tähtitiede ja almanakat. 

Tämä oikeastaan siksi vain, kun Ilkka on harmitellut, etten minä koskaan käymissäni kesä- ja talviseminaareissa tutustu kehenkään enkä puhu mitään asiaa. Ei se nyt ihan niinkään ole ollut. Olin vain oppinut varomaan puheitani. Perusideasta se sitten lähti, kantasanoista metonymia, almanakka,
aika on syntynyt jo kansikuva. Otsikko on tarkoituksella arvoituksellinen, assosiaation laeillehan ei voi  mitään.

Julkaisuohjelman 3/10 kansikuva-aihio

Hyvää pääsiäistä Hiljaisesta huoneesta

 Kun elämä on rajallista, on lohdullista saada perspektiiviä aikakäsitykseen. Palatessani maaliskuun tiputussessiosta, huomasin Kolmiosairaa...