POPPA-NALLEN INTENTIOT

 

Joululahjaksi sain pyytämäni kirjan, Björn Wahlroosin Sateentekijät. Kirjoitukseni otsikoinnilla ei ole lainkaan vähättelevää tarkoitusta, se on tyylin vuoksi valittu, sillä miltä nyt kuulostaisikaan sanoa Velho-Nalle tai Velho-Björn tai Noita-Nalle? Olen kiinnostuneena seurannut, kuka ensimmäiseksi huomipoisi kirjan nimen. Toistaiseksi ei silmiini ole osunut yhtään kummastelua, vaikka nimi on takuuvarmasti tarkoin mietitty. Sateentekijä viittaa intiaaniperinteiden poppamieheen sadetansseineen, suomalaisperinteissä tietäjätraditioon.

Voi uumoilla, että otsikoinnilla Björn Wahlroos mieltää itsensä alansa tietäjäksi, shamaaniksi, rituaaliohjaajaksi ja luokittaa itsensä rahamaailman kärkikastiin, syystä vai syyttä, sitä en ole pätevä arvioimaan – menestyksekkäästi kuitenkin. Toinen mielenkiintoni herättänyt seikka oli YLE ykkösen ohjelma torsatina 28.12 Itse asiassa kuultuna: Björn Wahlroos. Serkuiltaan suomensa oppinut kotikieleltään ruotsinkielinen Wahlroos puhui sujuvasti ja näennäisavoimesti haastattelussa. Sanavalinnat paljastivat kuivakkaan sielun sympaattisessa persoonassa. Hän ”kalibroi” toisten tunteita, mikä hänen tulkintansa mukaan tekee hänestä hyvän esiintyjän ja opettajan. Olen kalibrointiin törmännyt elämässäni ensimmäisen kerran laatupäällikkönä audit-tilanteessa, jossa tiedusteltiin oliko uusi mittauslaitehankinta kalibroitu. Itse asiassa pidän toki luovista yllättävistä rinnastuksista, vaikkakin olen sitä mieltä, että tunteiden havainnointi ja sen mukaan oman käyttäytymisensä säätäminen on eri asia kuin säädellä eli manipuloida toisten ajatuksia ja tunteita. Poliittiset vaikuttajat ja muutkin, erityisesti psykopaatit osaavat ja tai haluavat osata viime mainitun taidon. En vihjaa Wahlroosin olevan psykopaatti, varsin miellyttävältä persoonaltahan hän vaikuttaa. mutta kun suomi on opittu kaksikielisten serkkujen avulla, niin mytosemantikko sen huomaa. Kieli piilee sanojen syvemmissä merkityksissä.

Näitä miettien sitten nukahdin syvään uneen, ja nukuin hyvin aamuun asti, viime ajatuksena mahdollisuus muodostaa meemikaava metsästysteemasta. Björn Wahlroos moitti suomea köyhäksi kieleksi, koska se puhuu lintujahdista metsästyksenä, mikä antaa aivan väärän kuvan jahdin luonteesta. Pyitä, fasaaneja ja kettuja tosiaankin herrasmiesjahdeissa saalistetaan aukeilla mailla, enimmäkseen. Saalistusmuoto, jota Wahlroos suosii on luonteeltaan jahtia, jossa jahdataan ja ammutaan esim. kettua.

Sanasemantiikka on vaikeaa, sanasujuvuus samoin. Aivan helppoa ei ole määrittää kattotermiä, onko kyseessä yleisemmin ottaen saalistuksesta vai metsästyksestä, jossa saalista jahdataan, suomalaisittain naakitaan. Sillä erotuksella vain, että jahti on sosiaalinen seuruetapahtuma, naakiminen suoritetaan yksilösuorituksena. Perusemeemikaavaan tarvitaan viisi sanaa, verbiä tai nominia. Jos kattoterminä on metsästys, se sisältää sekä joukkuesaalistuksen että yksilösuoritukset. Saalistaa ja erästää ovat vanhahkoja ilmaisuja, mutta silläkin uhalla ”joka vanhoja muistaa, sitä tikuilla silmään” vilkaisen Lönnrotin 1800-luvulta peräisin olevaan Suomalais-ruotsalaiseen sanakirjaan, mitä se sanoo näistä neljästä sanasta 1) erästää, 2) metsästää, 3) saalistaa ja 4) jahdata.

Ja kuten aina, tekoälyn tuotoksille saa nauraa. Google-kääntäjä suomentaa Lönnrotin selityksen seuraavasti: Sysselsätta sig med djur l. fiskfångst på aflägsna orter on suomeksi koneälyn mukaan ”eläinten parissa työskenteleminen l. kalastus syrjäisillä paikoilla”. Ellen varmasti tietäisi paremmin, niin voisin vaikka uskoa merkitystransformaatiosta huolimatta. Erästys on saalistusta, sen tavoitteena on saada saalista, vaikkakaan se ei välttämättä ole päätavoite, hauska seura voi olla yhtä tärkeää tai jopa tärkeämpääkin. 

Jatketaan, mitä sanoo sanakirja jahdista? Jahti osoittautuu mestsästyssanaksi, koska sen merkitykseksi Lönnrott mainitsee jaga, jäkta, skalla (jahdata, ajaa takaa) ja puhuu myös jahtijoukosta (metsästysseurue) ja jahtioikeudesta ja jahtikielestä sekä jahtikuvauksista, mikä tarkoittanee mm. hirvikronikoita ja muita metsästyskertomuksia ja kaskuja. Vielä on sana naakia, jonka sanakirja tunnistaa muodossa naakkia eli krypa för atta komma på villebråd, lura (vaania). Naakimista harjoittava on naakkija. Metsästäjä ruotsiksi selitetään näin. skytt, jägare (joka metsän otuksia pyytää), ja metsästää on gå i skog, gå på jagt, fånga, jaga. Sanaryppäästä loikkaa uusi pyyntisana, pyydystää, joka sekin on eränkäyntiä, mutta painottuu virkatiellä kulkemiseen ja ansalankoihin. Pyytöpäivät ovat silti metsästystä, virkatie on jo lähellä virantoimitusta, jonka merkitys on ajan saatossa muuttunut alkuperäisestä metsästysonnen tietämyksestä tietojohtamiseen.

Sateentekijät on ekkuli otsikkovalinta Poppa-Nallelta. Ilmeisesti hän halusi valinnallaan viitata tuohon rikastumisprosessiin, ja osan karttumiseen tietäjätermillä, mutta ei joko tiennyt tai kehdannut viitata mihinkään shamanistiseen tai primitiiviseltä tai kotoperäiseltä vaikuttavaan. Sateentekijät kuuluvat Amerikan maaperälle, samoin monet ekonomistien opit ja raharikkaat. Tietäjilläkin on yleensä bravuurinsa ja omat erikoisosaamisen alansa, suomalainen saalisonnen tuntija oli kontakka tai sammakkoprofessori, jonka noitarummun sammakko (luuarpa) tunnusti metsästysonnen kannalta otollisen suunnan metsälle tai erän toimiin lähdettäessä oikean ajan. Mutta miltä olisi vaikuttanut, jos nimeksi olisi laitettu Sammakkoprofessori, vaikka rituaaliohjaaja ja saalisonnen takaaja hänkin oli? Ei nimi miestä pahenna ellei mies itse – pennejä taivaasta tipahteli enemmältikin.

Pohdintani kumpusi huvittavasta yksityiskohdasta Haminalahden vieraskirjassa. Nimikirjoituksemme ovat vieraskirjassa alekain, vaikkakaan emme olleet vieraina yhtä aikaa. Erikseen kutsuttuna kumpikin, Wahlroos oli puhumassa ensin, sitten minä. Edellisessä tapauksessa herrakerho halusi varmasti oppia, jälkimmäisessä se oli suostunut auttamaan pyrkimystäni hirvikronikoiden kulttuuriperinnön pelastamiseksi. Aateluus velvoittaa, jos on raha-aatelia taikka muutoin vain ottanut jotakin tehdäkseen.

Miten sitten nyt meemikaava voisi auttaa ymmärtämään linnustajan ongelmia? Linnustus viittaa suomalaisessa metsästyksessä joko sorsanmetsästykseen tai metsäkanalintujen metsästykseen, fasaaneja ei Suomen metsissä tai pelloilla ole ammoisina aikoina näkynyt, laji on uusi tulokas. Hupiluonto on sama sorsanmetsästyksessä ja fasaanijahdissa. Se hauska seura, hyvä ruoka ja viini, kuten Björn Wahlroos sen ilmaisi.

Miten meemikaava tehdään? Ensin on valittava viisi sanaa, jotka metsästyksestä puhuttaessa on helpointa olla miesten malliin teonsanojen eli verbien muodossa. Näitä sanoja, hashtageja ovat edellä kvuatun perusteella 1) metsästää, 2) jahdata, 3) saalistaa, 4) pyydystää, 5) erästää.  Erikoisempia muotoja ovat naakkiminen, pyytäminen ja oppiminen. Viime mainittu on muuntunut metsästystermistä tietotaidon eli aineettoman pääoman kerryttämiseksi.

Ensin on ratkaistava, mihin järjestykseen ja millä perusteella termit asetellaan kaavaan ja arvioidaan, onko asetelmalla tulkinnalle mitään lisäarvoa. Lähtökohtaa arvioitaessa on määritettävä näkökulma, tässä tapauksessa supisuomalaisuus vai suomenruotsalaisuus (maailmankansalaisuus). Koska lähtökohtana on kirjan nimi Sateentekijät, niin viime mainittu vaikuttaa sopivalta lähtökohdaksi eli genoomiksi. Ensiksi tulee jahtaaminen. Sitten on mietittävä mihin tekeminen kohdistuu, siitä tulee vastapooli. Turvaudutaan vaikka lastenloruun: Leijonaa mä metsästän, aion saada suuren.  Arvaattekin, teonsanan tulee olla saalistaa, jonka alakäsitteeksi naakkiminen yksin vaanimisena tai safarit sunnuntaiurheiluna kuuluvat. Mikä näitä kahta yhdistää? Se on tietenkin suomen kielen yleissana metsästää, joka kattaa kaikki metsästyslajit. Vaikeimmat määritettävät kuviossa ovat muutostekijä ja myyttinen tekijä, sillä kaavalla on tietty järjestys, jota tulee kurinalaisesti, joskin luovasti noudattaa, ja siihen tarvitaan sana- ja mytosemantiikan syvällistä tuntemusta. Runoissa ei rätkitä sanoja yhteen sattumanvaraisesti, kuten ei yrityskauppojakaan tehdä summamutikassa.

Virkatien käynti on lähinnä erästämistä, ja myyttistä hahmoa Vironkannosta, joten erästää löytää myyttisen kiintopisteensä kaavassa alimmaisena. Ja kun jäljellä on enää pyydystää, jonka rinnakkaismuoto on pyytää,  niin sanassa on heterotopinen ja kaksoismorfologinen merkitys, jossa metsätaikojen pyynnöt metsanhaltijalta vaihtuvat pyydystysvälineiden käsittelyn taitoon. Ja kuten on korkeampaa matematiikkaa olemassa, on olemassa myös taitavampaa sanantajua, jonka kärkiosaajina runoilijat tunnetaan.

Perusmeemikaavaa voi täydentää toiminnallisella puolella ja tulevaisuusfunktiolla, jos aineksia, kykyä ja tahtotilaa riittää. Tässä tapauksessa laittaisin toimintastrategian kohdalle tuon edesmenneen metsästystermin oppia, Poppa-Nallekin oppi, miten haistetaan raha ja pistetään rahoiksi. Ja koska tämä kauppatieteen tohtori väittää olleensa hyvä opettaja, niin toivoa sopii, että tulevaisuudessa Suomessa. kasvaa uusia miljonäärejä kuin sieniä sateella, mutta rikastuttaako se suomalaista yhteiskuntaa kuitenkaan. Rikastuttuaan Björn Wahlroosista tuli ruotsalainen.

Kaikkia nyt kiinnostanee, mikä on tämän sanallisen eränkäynnin lopputulema? Mitä jää tulevaisuuden kohtaan jäljelle? Työmarkkinaneuvottelut vihjaavat odotettavissa olevan naakkimisen ajat. Kaikki vaanivat ja väijyvät toistensa tulotasoa ja tahtovat päästä osille, kuka milläkin tavalla ja mitä saalistaen. Mistään joukkuehengestä tai hauskanpidosta ei puhettakaan. Olisiko sittenkin tuottoisampaa puhaltaa yhteen hiileen? Luottaako että antaessaan saa, vai kahmii itselleen kaiken minkä pystyy?  Antamaan pakottaminen on ryöstöä huolimatta siitä, kenen toimesta ja miten se tehdään.

PS 
En ole vielä lukenut Sateentekijää, katselin kuvat. On jossain kirjajemmassa toinenkin Wahlroosin kirja vielä lukematta. Mitä tulee Poppa-Nallen intentioihin, hän väittää ettei hänellä varsinaisesti ollut tavoitteena elämässä rikastua. Sen sijaan tavoitteena on tehdä elämäkertatrilogia, tekemistä kun on riittänyt.

Katsoin jouluohjelmistosta myös dokumentin Kaija Saariahon opetustyylistä, jossa hän sai tulkitsijansa ymmärtämään äänimaailmaansa. Kiitos Haminalahden metsästysseuran, minä alan jossain määrin ymmärtää, mitä hirvenmetsästys ja joukkuepelaaminen pohjimmiltaan on. Osansa kullakin. Vuonna 2024 minäkin kirjoitan, en itsestäni, mutta omasta päsätäni kuitenkin, sen takaan. Hyvää ja menestyksekästä, oppi-isistä riippumatonta vuotta 2024.