Listat työvälineenä naiseuden ja mytosemantiikan ytimeen

Viite: Ulamolan lumo selityssarjan intro III osa. Marita Råman 26.9.2022

Ulamolan lumon myteemit

Mytosemantiikassa on työvälineenä muutamia luokituksia, joihin kuuluu myös 10-sarja, jonka uskon tulleen alkukantaisesta käytänteestä, joka elää sananparsissa mm. sanonnassa yhden käden sormilla laskien. Ulamolan lumo -sarja käsittää yhteensä tekstiä 10 kirjan verran. Aines on hyvin sekalaista, eikä niillä ole nähtävissä yhtä ainoaa teemaa, koska jokainen kirja sisältää useita ulottuvuuksia.

Oman näkemykseni mukaan kirjat voidaan nähdä aisapareina, vaikkakaan kirjan nimestä sitä ei heti ehkä arvaakaan. Hirvi ja karhu ovat suomalaisittain myyttisimmät eläimet, zoemat. Hirveä olen käsitellyt enimmäkseen maanpäällisenä jahtikertomusten maailmana, aurinkohirviteeman sivuuttaen, kun taas karhuteemassa oli paino kosmisella ulottuvuudella. Zoema viime kädessä on näissä eläimissä kyseessä, koska merkitysakseli myyttisesti ulottuu molempien eläinten folkloressa maasta taivaaseen. Yhtenä kantavana näkökulmana keltaisen sarjan töissä on ollut toisintonimet kalojen, lintujen, hirven, karhun kannalta. Xoema tarkastelee eläinten myyttisyyttä mediana taivaan, maan ja maanalisen yhteyksissä. Turkoosisarja pyrkii kehittämään ideoita metodiseksi kokonaisuudeksi, joka loppujen lopuksi huipentui haluksi laatia mytosemantiikan suuntaviivat ja meemien tulkinnan väline. Tässä on ollut avuksi jo Ulamolan lumo -srajan 1. työ, Mulurautunen, jossa tarkastelin suomalaista kalamytologiaa 17-jakoisella myyttijaolla. Jakoa olen sitten soveltanut mitä erilaisimpiin kohteisiin, kuten alla olevasta ja sarjan kirjoista voi havaita.

Sormitus

HIRVIRUNOT – Hirvipeijaisten maailma                                                                         Hirviteema - peijaisrunot
KOSMISEN KOOSTUMUS – Ursus arctos, tuonpuoleisen ruhtinas                                     Karhuteema - tähdistönimet
MULURAUTUNEN – Ruutanalliset säkeet                                                                        Kalateema - toisintonimet
ZOEMA                                                                                                                        Eläinteema – punaturkkisten myytti
KIELASTAJA – Supisuomalaimen mytologia                                                                    Linnut, Kalevala – myyttiset funktiot, ”ymmärtämislajit”

ULAMOLAN LUMO - - Suomalainen mytosemantiikka                                                      Revontulet -  mytosemantiikka
SANALISTOISTA LISTATEORIAAN  - Tuplatrilogiaprosessin reflektiot                               Sanamerkitykset – lapsus ja merkitys                                                                                               
MYYTTI  JA METODI - Korpusmaisuus, keho ja kosmos                                                  Kehollisuus  - kokoelmien koostumus
FUTUROLOKISET ENNAKKOLUULOT -  Tutumeemien kvalia                                           Tulevaisuuden tutkimus – meemit
PAHA PAIKKA HYVÄT OLTAVAT – Suomalaisen mytologian topos ja heterotopia               Mielikuvakartta – sententiat ja merkityslajit

Prujuistani löytyi esitutkimusvaiheessa tehtyjä suomalisia versioita sormien nimityksistä. On oletettavissa, että vasemman käden sormilla on saattanut olla eri nimet kuin oikean käden sormilla. Tätä metatietoa on aikanaan pidetty itsestään selvänä, mutta nykyään ei enää tiedetä varmuudella kumman käden sormista nimissä on kyse. Näin ollen voinen mielivaltaisesti valita kirjasarjani sormitukselle oman nimikkosorminimen. Nimitiedot ovat kotoisin Suomen murrearkistosta.

Sormien suomalaisia kansanomaisia nimityksiä 

Etusormi   - kaukalo, keksalmi, leikkapukki, niinipöyä, potinnuolija, suomensotti, tuomenteeppi, voinlakkaja 

Keskisormi - engelsmanni, hermanni, lalmanni, lokkarpuu, nahkaroppi, okkervalli, pikipietari, roves, synkreeväinen, välimaanhenna 

Nimetön - jerkkajussi, kultahilli, lankeevainen, lillannippa, nenätönmatti, nimithansu, rupisuutari 

Pikkusormi - hunsvotti, katarivaari, pienantti, pikkuhanssu, pikkulilli, pillipiipari, vähähanttu 

Peukalo -  esko, haaperlesti, isotukki, konsormi, peukalopotti, tummentukki, täintappaja, vinkovanko

Periaatteenani julkaisu- ja tutkimustyössäni oli varsin raamatullinen ohje. Älköön teidän oikea kätenne tietäkö mitä vasen tekee. Annoin virran viedä. Nimikkonimen olen yllä mainitusta listasta valinnut seuraavasti:

Oikean käden sormet edustavat julkaisusarjan ensimmäisiä töitä:

Etusormi:  LEIKKAPUKKI => MULURAUTUNEN (kalat ja toisintonimet)
Keskisormi: VÄLIMAANHENNA =>  HIRVIRUNOT (hirvi ja peijaisrunot)
Nimetön: KULTAHILLI => KIELASTAJA (linnut, kasvit ja kalevalaiset myytit)
Pikkusormi: KATARIVAARI => KOSMISEN KOOSTUMUS (karhu ja kosmos)                    
                      Fauna ja flora

Peukalo: VINKOVANKO => ZOEMA  (myyttimeemi)                                                                   
                     Meemit

Vasemman käden sormet edustavat julkaisusarjan jatkotutkimuksia:

Etusormi: POTINNUOLIJA  => MYYTTI JA METODI (korpusmaisuus ja korpustutkimus)
Keskisormi: HERMANNI => PAHA PAIKKA HYVÄT OLTAVAT (myyttien toposjako)
Nimetön: RUPISUUTARI => SANALISTOISTA LISTATEORIAAN  (lapsusten ja sanalistojen merkitys)
Pikkusormi: PIENANTTI => FUTUROLOKISET ENNAKKOLUULOT (tulevaisuuden tutkimuksen laatu)       Mytologiikat

Peukalo: ISOTUKKI => ULAMOLAN LUMO                                                                                                        Mytosemantiikka

Erilaisten listausten arvomaailma

Näin tulkintasarjan intro lähenee päätöstään, aihio on hahmottunut, erilaiset listat ovat tuottaneet kokonaisen systeemin.

 

Menippeian erityispiirteet

Menippeia on lähtöisin antiikin kirjallisuudesta, mutta kirjallisuudentutkija Mihail Bahtin on luonut menippolaisen satiirin näkökulmiin ulottuvuutta, jonka hän näkee Dostojevskin ihmisluontoa syväluotaavassa tuotannossa.  Jatkossa olen rinnastanut tämän myteemijakoon.

 

1                           Nauruelementti -> karnevalisointi

2                           Fantasiat poikkeustilanteista -> totuuden koettelu, seikkailufantasiat

3                           Syöverinaturalismi -> äärikarkeus yhdistyy symboleiksi, uskonnon elementeiksi

4                           Perimmäiset kysymykset -> esim. elämänkatsomuksia huutokaupalla

5                           Kynnysdialogit -> jonkin äärellä, synkrisis, kolmitasoisuus

6                           Kokeileva fantasia -> epätavallinen näkökulma

7                           Moraalis-psykologinen koominen -> psykologinen abnormi

8                           Etiketin rikkominen -> disruptio, häiriö, haaste

9                           Jyrkät kontrastit kombinaatiosisa -> oksymoron, hyveellinen hetaira, jalo roisto

10                        Sosiaalinen utopia: -> matkat tuntemattomaan

11                        Irrallisten lajien laaja käyttö – mikserit, parodiat

12                        Monityylinen monisävyisyys -> polyfonia, sana (puhe/teksti)  materiaalina

13                        Ajankohtaisuus ja orgaaninen ykseys- > uutiset, ajatusten valtiaat, alluusio, tendenssi

14                        Sukulaisgenret  -> diatribi, soliloquia, symposium

n  Diatribi: saarna, retorinen, poissaolevan kanssa keskustelu yksilöltä yhteisölle

n  Soliloquia: keskustelu itsen kanssa, sisäisen ihmisen löytäminen, autoteelinen dialogi

n  Symposium: Pidot ja pöytäpuheet, karnevaalikieltä, vakavan ja naurettavan yhteys, yhteisöltä yksilölle

 

Kunnon nainen Kalevalassa

Kuva. Naisnäkemys slaavilaisittain, neidot nöyränä. Kuvakaappaus netistä, kuvakäsitelty.

Alla oleva runonäyte osoittaa, miten kosiointi on kerrottu eri kansanrunoissa eri tavoin. Repolasta keräsi Uuno Karttunen vuonna 1897 Hiidestä kosinta -runon, jonka hänelle esitti Okki, Gordeisen Iivanan naine (Iivana Korteisen vaimo).

Vaimon rinnakkaisnimenä nainen tai emäntä oli tavanomainen ratkaisu. Murremuoto naine antaa 366 eri vaihtoehtoa runomittaa, mitä tutkia. Lisäksi käytettiin naineista naisista nimitystä akka, jonka puoliso oli ukko. Sanotaanhan nykyäänkin aviossa olevaa ukkomieheksi, kalevalaisessa kielessä ei tätä pidennettyä ukkonimitystä tunneta lainkaan. Looginen vastinpari olisi akkanainen, mutta se on jo maallikonkin kielikorvaan melkoisen särähtävä sana eikä siten kielenmukainen.

Sinänsä tämä on paljastavaa kuten kielto vahvistavana myöntönä. Eikä kyllä varmasti ole. Kielastaja on paitsi mytologiateokseni nimi, niin myös Väinämöisen epiteetti. Seuraava runonäyte paljastaa tulkinnan kielastajan valheen tai sepitteen eli myyttien puhujaksi. Runo on kerätty Kalevalan julkaisemisen jälkeen, mutta se silti voi olla aitoperäisempi kuin Lönnrotin Kalevalaan tulkitsema versio.

Kieli on sen verran vanhaa ja vaikeaa sisällöltään, että suomennan sen sisällön.

Hiidestä kosinta	Hiidestä kosinta (nykysuomeksi)
SKVR II 116 a). Suulaansaari. Karttunen n. 202. - 9/7 97.Okki, Gordeisen Iivanan naine.	Tulkinta Marita Råman
Anni on Turulan neido Peädy sotkulla merelle. "Kunne mänet, Väinämöine Ja vanha valehtelija?" 5 "Mänen lohta pyytämähä, Taimenia tappamaha. Verkot keskellä venettä, Kattila venou nokossa; Soan on tapan taimenia, 10 Tuhannen emä lohia." Jos et tosia sano, Keännän purtehesi kumoho, Lasken laivan lappioho." "Jo täytyy tosin sanella: 15 Mänen tuonelta tytärtä, Manalasta morsienta." "Seppäseni, veljyeni, Jo mänöö Väinämöine Ja vanha valehtelija, 20 Se naipi parahat naiset, Se pitää parahat piijat." Jo Pohjola näkyy, Hiijen kirkot kiillettääpi: "Jok_on valmis valvattini, 25 Valmis valvatettavani?" "Kuin on kynnät kyisen pellon, Pellon keännät keärmehisen Satasarvella härällä, Tuhatsarvella tursahalla, 30 Siit_on valmis valvattisi, Valmis valvatettavasi. Tavot rautaiset tulukset,[!] Kuin ammut tulisen hauvin Tuosta tuli kosesta." 35 "Kokkoseni, linduseni Tulen suustaha sugeepi, Höyhtenet tulen sataapi. Kuin kokko ylenteleikse, Niin haugi alenteleikse, 40 Kuin haugi alenteleikse, Sen kokko ylenteleikse. Iski on tulisen hauvin Tuosta tuli kosesta, Sen toi miulle lahjuksiksi, 45 Kerrallaha on kenkilöiksi." "Nyt on valmis valvattise, Valmis valvatettavase." Ei ole konnalla koguo, Ei ole vartta valvatilla, 50 Konnan on nimi koria, Läksi luuvolla lokaksi, Tursahalla morsieksi.	Anni on Turulan neito, joka päätti lähteä pesemään pyykkiä meren rannalle. - Mihin menet, Väinämöinen ja vanha valehtelija? -Menen lohta pyytämään, taimenia tappamaan. Verkot on keskellä venettä, kattila veneen keulassa; Sata tapan taimenia, tuhat emälohia. -Jos et puhu totta, käännän veneesi kumoon, lasken laivan lappeelleen. -Jo täytyy totta puhua: Menen kysymään Tuonelta tytärtä, Manalasta morsianta. -Seppäseni, veljeni, jo menee Väinämöinen ja vanha valehtelija, nai parhaat naiset, pitää parhaat piiat. Jo Pohjola näkyy, Hiiden kirkot kiiltelevät: - Joko on valmis kihlattuni, valmis morsioni? - Kun kynnät kyisen pellon, pellon käännät käärmehisen satasarvisella härällä, tuhatsarvisella tursaalla, sitten on valmis kihlattusi, valmis morsiamesi. Taot rautaiset tulukset, kun ammut tulisen hauen tuosta tulikoskesta. Kokkoseni, lintuseni tulen suustaan sylkäisee, höyhenet tuleen sataa. Kun kokko kohoaa, niin hauki vajoaa. Kun hauki vajoaa, sen kokko kohoaa. Iski tulisen hauen tuosta tulikoskesta, sen toi minulle lahjaksi, kiikuttikertamaksuksi. - Nyt on valmis kihlattusi, valmis on morsiosi. Ei ole kunnolla kokoa, ei ole vartta kihlatulla, kunnon on nimi korea, läksi luodolle lokiksi, tursaalle morsioksi.

SKVR-kansanrunokorpuksessa hakusanalla “kunno” on 27 osumaa ja kunnottarellakin on 9. Monet tulkinnat kallistuvat kunnottaren tarkoittavan (naitua) naista tai emäntää. Kunno on kansanrunossa hämärtynyt konnaksi.

Genre-kysymys kansanrunoissa ei ole ihan yksioikoinen, pieni alustava kartoitus osoittaa, että on joitain peruspareja, primaareja, jotka voivat valaista asiaa. Suluissa on hakusanan lukumäärä.

emäntä (3763)                      isäntä (1363)
neito (3233)                          poika (6969)
vaimo (1989) mies (3406)
piika (1615)                          renki (291)
akka (2038)                          ukko (2736)
anoppi (355)                         appi (341)

Voimasuhde sanojen kesken on femiini 12638 ja maskuliini 14765 nimeä. Kun otetaan mukaan apuvoimat, eli lisätään naisten määrää sanoilla naine ja kunno/kunnotar, niin voimasuhde muuttuu. Vastapainoksi otetaan vanhakantainen sana uros-johdannaisineen, joita on yhteensä 879. Naine-ryhmään tulee 402 hakuosumaa lisää. Lopullinen riittävän kattava tilannekatsaus tähän naiskysymykseen on: 15644/13040 miesten hyväksi. Tarkemmin katsoen kalevalaista kansanrunoutta voi siis luonnehtia verrattain ja ällistyttävän tasa-arvoiseksi.

Kansanrunoversiossa on useampia kertoja “luuvolla” merkityksessä kivetön luoto. Esimerkiksi Väinämöisen polvenhaava-runoissa voidetta hakemaan lähetetään mehiläinen ilman lintu selkämeren saareen, puuttomalle luodolle, joka voi olla tunnuspiirteiltään kivetön tai nimetön.

Mitä konnaan tulee, niin konna on konna, mutta kansanrunoissa ei aina rikollisen merkityksessä, vaan sammakon. Konna on ollut pejoratiivinen nimi, jolla on sama vivahde kuin tuolla kielastajalla tai valehtelijalla. Toisintoja löytyy runosta, jossa pyykinpesijätär tenttaa veneellä liikkuvaa Väinämöistä esim. tyyliin:

Kunne läksit Väinämöinen?
- Läksin lohta pyytämähän.
Tuosta tunnen Väinämöisen,
Tuon vanhan valehtelian,
Toisin ennen miun isäni,
Toisin valta vanhempani,
Verkkoja venehen täysi,
Lasuksia laiva kaikki."
- Jo vainen valehtelinki.

“Jo vainen” voi olla myös muodossa jo varsin valehtelinkin ja sitten pilapuheen takaisin kiertona “ei vaineskaan”. Väinämöinen siis itsekin myöntää laskettelevansa luikuria tarpeen tullen. Tulkitussa runossa on erikoinen loppu, koska ei voida ilman muuta olettaa taivutusmuodon olevan väärä. Kyseessä on luoto, oikeasti, mutta mitä mahtaa tarkoittaa lähteminen luuvolla lokaksi. Kansanuskomukset tietävät kertoa noidista, joilla oli kyky soutaa kivipaadella. Kertosäe antaa ymmärtää, että meno uuteen kotiin olisi tapahtunut meritursaan selässä. Joten, asiallisempi selitys on arvoituksellisempi.

Konna tosin liittyy kosiskelemiseen suomenkielessä käsitteessä konnankoukkuja eli ansoja tai virityksiä jonkin saamiseksi kiinni. Mitä jää tulkinnasta käteen? Itse asiassa vain selitys, jonka mukaan kalalokki (fiskmåse) = Toinen Hiitolan tyttäristä, jonka Ilmarinen muutti äitinsä motkotuksen vuoksi linnuksi luodolle.  

Todennäköisesti runo on sekoitus eri aihioita ja loppu on hämärtynyt. Luultavasti runossa on Aino-tarun aihio, jossa morsian sanoo olevansa valmis, mutta noitataitoisena muuttaa itsenä luodolle lokiksi, vetehisen vaimoksi kuin menee vähävartiselle vanhalle kosijalle, konnalle, ”sammakkomiehelle”. Sammakko oli tietäjän rummutuksessa käyttämä luinen arpa, ja sehän tiedetään, arpa kohtalon on aina arvaamaton.

Naisen synty
 

Ennen vanhaan kun Jumala loi ihmisen ja pani hänet paratiisin vartijaksi ei vielä naista ollut. Jumala nukutti aadamin raskaaseen uneen ja leikkasi yhden hänen kylkiluistansa, aikoen rakentaa vaimon Aadamille. Vaan kuinka kävi? – Jumala kävi tarpeillansa ja pani luun kiven päälle. Sattuipa siihen koira. Otti luun kiveltä. Jumala tapasi koiraa vähän hännästä, mutta karkuun tämä pääsi; vähän vain karvoja jäi Jumalalle käteen. Jumala karvoja katseli. Noin sanoilla virkkoi: ”Luompa näistä akan Aadamille, ei tuo tuhma tuota tunne, vähätietoinen älynne. Ett´on nainen nartullinen, kumppali koiran karvallinen! Saipa akan aadamille. Koiran karvoista kuvasi. A. Henttonen KT/160.  Jääski Mertjärvi. SKS

Hiidestä kosinta voidaan tulkita tiedon hauna allegoriaksi. Pohjolan on oletettu olleen naisten Pohjola, Terra feminarum, joka oli naisten asuttama ja rinnastui kuoleman valtakuntaan, johon miehiset sankarit uskaltautuivat tietoa hakemaan. Tämän tulkinnan listauksena on aihio Roina-Aatos, jonka perustana on Riitta Auvisen tutkimus: Nainen miehen yhteiskunnassa. Laadin Auvisen johdattelemana myyttisysteemin naiseuden olopuolista. Sivulla 177 teoksessa on esitetty äitimyytin diagramma, jossa varmaankin on otsikko luettavissa myös naiseuden myytin diagrammaksi. Auvinen on tarkastellut naiseutta binaarisina eli vastakohtapareina kahdeksantoista viitekehyksen puitteissa suhteessa alistuvuuteen ja ei-alistuvuuteen.

 Tuo ei-alistuvuuden lista heijastelee kliseisiä kuvia siitä, mitä on olla vahva nainen. Listaa tarkastelemalla voi ehkä aavistella, miksi en ole erityisemmin ollut imarreltu, kun minua on sanottu vahvaksi naiseksi. Lähes hauska on tutkijan havainto sivun alareunassa: Koko myytin nimittäjä on mies. Eli loppujen lopuksi teksti siis kertoo miesnäkökulmasta, vaikka yrittääkin olla muuta. Kyseessähän on loppujen lopuksi luokittelun ongelma, jossa nainen on yhteisön anomalia, epämääräinen, ei ehkä varmasti ihminenkään, ei ainakaan miehen mittapuulla, vaan jotain muutak(kin), jota ei (miehinen) järki ymmärrä – niinhän myyttiä kerrotaan.

Kuulen jo epäileviä miesääniä, jotka uskovat minun iskeneen kirveeni kiveen, koska mitenkään kahdeksantoista ei voi olla seitsemäntoista. Ei voikaan, joten alkuperäistä listaa piti typistää, ja minun mielestäni ei erityistä perustetta ole, miksi seksuaalinen kategoria pitäisi olla erillään orgastisesta. Viime mainitun kun voidaan olettaa ihan hyvin olevan seksuaalisen alalaji, ja molempien kategorioiden kattokäsite leijailee jossain euforian ja dysforian maastossa taivaan porteilta murheen laaksoon.

Muodostui uusmuodostelma, jossa olen alkuperäisen vastaparin Jeesus-morsian muuttanut käsitteeksi Neitsyt Maria, koska syntiinlankeemuksessa oli kyseessä lähinnä tottelemattomuus, ja Mariassa/madonnassa on sen symbolinen vastakohta kuuliaisuutena. Alusta asti on ollut selvää ettei Aatami kanna vastuutaan teoistaan ihan luonnostaan.

kosmologinen/äiti-huora = eksoottinen myteemi
transendentaalinen/pyhä-maallinen = sakraalimyteemi
seksuaalisorgastinen/passiivinen-aktiivinen = fantasiamyteemi
taloudellinen/elätettävä-elättävä = sankarimyteemi
juridinen/suojattu-lainsuojaton = balaldimyteemi
uskonnollinen/Neitsyt Maria – Syntinen Eeva = mystiikkamyteemi
etiologinen/haikara-kohtu = maaginen myteemi
biologinen/kipu-luonnollinen = legendamyteemi
status/saatu-hankittu =satumyteemi
identiteetti/heikko, pieni-vahva, pelottava = eleellinen myteemi
psykologinen/tyytyväinen-vieraantunut = folkloremyteemi
sosiologinen/epäitsenäinen-itsenäinen = pastoraalimyteemi
koulutuksellinen/erilainen-samanlainen = traaginen myteemi
poliittinen/yhdessä-yksin = ylevä myteemi
imaginäärinen/enkeli – paholainen = demoninen myteemi
edustuksellinen/kulttuuri-luonto = luontomyteemi
määrittelydimensio/maskuliininen-ei-maskuliininen = primitivia.

 Sitten olin tekaissut paperiin semioottisen neliön kuvasta, joka tekstistä syntyi.

S1 mies                                S2 nainen
nonS2 ei-nainen                    non S1 ei-mies

Ja tarkemmin ottaen siis:

Mies               Nainen
Äiti                 Homo.

Muistiinpanoissa oli kirjasta lause: - Äitimyytti on erinomainen esimerkki poliittisesta myytistä.

Naiseuteen sekä miesten että naisten itsensä määrittelemänä kuuluu kauneuden myytti, koska naisen katsotaan olevan miehiin nähden atrappi, ja tätä biologisperäistä suhtautumista tuskin voi helpolla muuksi muuttaa. Kun naisesta sitten tulee äiti, kauneuden merkitys muuttuu, eikä ole enää niin kovin tarpeenkaan, sillä siinä vaiheessa on yleensä elo turvattu yhteiskunnallisin keinoin. Mies saa lapsia naisensa kanssa, mutta homopari ei voi luonnostaan lisääntyä tai saada jälkeläisiä muutoin kuin esimerkiksi adoption kautta. Miehuuden määritelmänä on yleisesti vitaalisuus ja valloitukset. Sukupuoli ei kuitenkaan katoa, olipa luokittelu millainen tahansa, mutta poikkeustapauksissa kuten esimerkiksi transuissa kyse on lajillisesta anomaliasta, ei selvästi mihinkään pääryhmään kuulumisesta.

 

Lähde. Auvinen Riitta. Nainen miehen yhteiskunnassa, Sosiaalipoliittisen yhdistyksen tutkimuksia no 25,  1977, Helsinki