Doktriinin iskostaminen alkaa varhain

 Viite: Marita Råman - Ulamolan lumon topokset Pohjola, Kalevala ja Marxin työnjakokäsitys 23.9.2022

Mytosemantiikalla on kaksi puolta, toinen ulkoinen etnopoeettinen ja toinen sisäinen, mytopoeettinen. Joissain tapauksissa nämä kaksi ovat kietoutuneet toisiinsa, eikä ole hellpoa, joskus ei edes mahdollisat erottaa näitä tasoja toisistaan. Kaksoismorfologia on joissain tapauksissa käyttökelpoinen tapa suodattaa esiin vastaavuudet, mutta ei aina. Iskostamisen välineitä nykyajassa ovat media ulkopuolisena vaikuttajana ja kasvatusympäristö sisäisenä vaikutteena.

Suomessa on sikäli erikoinen tilanne, täällä on mytologisesti kahtia jakautunut kansa, mitä myyttisten tarinoiden kouluopetukseen ja perusiskostukseen tulee. Suomenruotsalaisten koululaisten pakkopulla on Runebergin Hirvenhiihtäjät, suomalaisia koululaisia piinataan Kalevalan runoilla, joista annettu tieto on Kalevalaseuran mielen mukainen, konservatiivinen näkemys. Tästä minulla on omakohtainenkin kokemus, esilajittelin Kalevlaisten naisten liiton Kalevalan juhlavuoden 1985-kilpakirjoitukset ja tietysti luin ne myös. Yhdessä sarjassa yksi kirjoitus oli ylitse muiden, pojan kirjoittama, mutta Väinämöisen hän oli modernisoinut suomalaisen kaupunkilaispojan elämäksi. Kuvaus oli kerta kaikkiaan loistava ja hauska. Muistan kirjoituksen nimen: Vänä kitskalla. Se ei päässyt palkintosijoille edes. Sillä hetkellä lakkasin uskomasta virallisen doktriinin kykyyn hyväksyä tai ymmärtää mytosemantiikkaa. Koulupoika oli ymmärtänyt paljon paremmin ja syvemmin, mutta äidinkilen opetus usein tappaa kiinnostuksen, vaikka pyrkii herättämään arvostusta kansalliseeposta kohtaan.

En tuossa vaiheessa edes tiennyt sellaista alaa kuin folkloristiikka olevan olemassakaan. Kului aikaa, suoritin tutkinnon folkloristiikasta 1999, edelleen kerettiläsiin näkemyksin. Kului siitäkin aikaa, ja koitti uusi juhlavuoden vietto koululaispiinoineen. Äidinkielen opettajain liitto ja sen Kalevalan juhlavuoden työryhmä Raija Airaksinen ja Helena Ruuska laativat virikemateriaalia peruskouluille, opaskirjasen nimenä oli ”Matkalla Kalevalassa ja Pohjolassa”. Opas edustaa siis etnopoeettista virallista kantaa, esipuheen ovat kirjoittaneet silloinen eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen ja opetusministeri Olli-Pekka Heinonen, joten kuka uskaltaisi sanoa työstä yhtä poikkipuolista sanaa, kun työllä oli korkan tason siunaus.

Uskotaan, 2. kappaleessa on nostettu esiin kalevalaisen maailman kahtiajako Kalevala ja Pohjola. Määritelmät näistä perustopoksista ovat mustavalkoiset ihan tarkoitushakuisesti ja ilmeisenä tarkoituksena tehdä lapsen mielelle sopivat erottelut selväksi. EI kuitenkaan ole vihapuheen kannalta ihan yhden tekevää, leimataanko joku tai jokin pahaksi ja toinen hyväksi. Pahaan voi sisältyä hyvääkin, hyvään pahaa. Opas luonnehtii topoksia näin.

Kalevala: valoisa päivänpaisteinen, työnteko ja uutteruus arvossa, ihailivat tietoa, taitoa, runoja, laulua, soittoa, kauneutta, me-henkisiä.

Pohjola: pimeä, kylmä, julmurien pesäpaikka, työtä ei arvosteta, kateutta, ahneutta, vallanhimoa, itsekästä joukkoa.

Tähän sanon vastalauseeni. Pohjola oli vieraanvarainen, Väinämöisen apatti eli syötti notkuvin pöydin ja moninaisin herkuin, pitoja pidettiin. Kalevalan Lemminkäinen tappoi Pohjolan isännän tuittupäissään ja uhossaan, joten kuka oli julma? Missä sanotaan, ettei Pohjola arvostanut työtä, vaikkakin himoitsi vaurastumista. Joukahainen oli Pohjolan väkeä, ja hän kyllä oli kade Väinämöiselle, mutta kun sampo alkoi vaurastuttaa Pohjolaa, niin Väinämöisestä tuli kade Pohjolan vaurautta kohtaan. Ja kyllä Väinämöinen oli itsekäs, petti ystävänsä, jotta pääsi pois Pohjolasta. Väinämöinen oli myös vallanhimoinen, koska halusi oletetun seuraajansa, Marjatan pojan tapettavaksi. Kalevala-yhteisö oli julma Marjattaa kohtaan. Listaa voisi jatkaa, mutta riittäköön nämä maininnat perusteluksi sille, ettei kaikki ole sitä mitä uskotellaan, vaikka auktoriteetti niin sanoisi. Hyvin yleinen virhe ilmeisesti liiallisen rinnastuksen kautta on väite Väinämöisestä parantajana. Tämä juontanee juurensa virhepäättelyyn tietäjän taitojen repertuaarista, johon kuuluu myös parantajan rooli. Väinämöisen ei kuitenkaan tiedetä parantaneen ketään, verensulkijaakin hän joutui hakemaan pitkän matkan takaa. Ideologinen tahto on saanut nimeämään Väinämöisen suurmieheksi. Tämä epiteetti on jälkijättöinen ja kuuluisi enemmän dityrambiseen runouteen ja historian kirjoitukseen. Myyttinen hahmo on sankari tai jumala tai örkki, mutta ei koskaan suurmies yhteisössään. Ja mistä kummasta mahtaa tulla tuo hyvän taktikon määre, ryöstöretkihän epäonnistui. Sampoa ei saanut loppujen lopuksi Kalevala eikä Pohjola, eikä Väinämöisen tavoitteena ollut tuhota sampoa. Hyväsukuinen hän oli, mutta on muistettava, että Kalevalan ja Pohjolan välillä oli avioliittosuhteita, joten Pohjolan väkeenkin kuului hyväsukuisia.

Sama koululaisopas kertoo Väinämöisen teoista jo asiallisemmin ja tarkemmin, väitteet ovat kaikki tosia. Ainut huomautus koskee käsitystä tiedonhankintaretkeä Vipusen vatsasta. Ilman ruusunpunaisia laseja, tilannehan oikestaan kertoo kiduttamalla saadusta tiedonhankinnasta. Ja oliko käärme itse asiassa ankerias, lienee makukysymys eikä kovin oleellinen tarinan merkityksen kannalta. Onnistunutta oppaassa on tuo jako, jossa Väinämöisen hahmoon on koottu attribuutteja ja toiseen vaakakuppiin tekoja, kuvattu lyhyesti mitä Väinämöisen myyyttinen hahmo oli ja teki. En kuitenkaan käsitä, mistä ihmeestä on temmattu attribuutiksi Väinämöiselle ”tarkkasilmäinen ihmistuntija”. Tosin kerrotaan hänen tajunneen ystävänsä Ilmarisen mielentilan, ettei kaikki ollut kohdallaan kultaneidon taontapuuhissa.

 

 

 Kuva. Kikka Nyrén. Väinämöinen (Opas Matkalla Kalevalassa ja Pohjolassa)

Palataan auktoriteeti Karl Marxin pariin ja hänen nimilistaansa kirjallisten hahmojen osalta. Jos satunnaiset myyttiset valinnat osoittautuivat syvätasolla paljastaviksi, niin samaa voi olettaa myös kaunokirjallisista hahmoista. Alitajunnan tasolla valitut maininnat tuskin ovat pelkkiä sattumia, vaan ne ovat sattuneet sopimaan kirjoittajan sen hetkiseen työhön ja arvomaailmaan. Ja kyllä te yllätytte tälläkin kertaa.

Pääoman henkilöhahmot

Kirjalliset viittaukset Karl Marxin päöäoman nimilistaliitteessä  luonnehdintoineen ovat seuraavat.

1) Dogberry, poliisi Shakespearen näytelmässä ”Paljon melua tyhjästä”, typerien virkaintoilijoiden pilkkanimi.
2) Don Quijote, ”surullisen hahmon ritari” Cervantesin romaanissa ”Don Quijote”
3) Faust, päähenkilö Goethen samannimisessä draamassa
4) Gobseck, itara koronkiskuri Balzacin romaanissa ”Gobseck”.
5) Kalb, Schilelrin ensimmäisen lemmityn, Charlotte Kalbin isä, henkilönäytelmässä ”Kabale und Liebe”. Pöyhkeän ja tyhmän hovimiehen vertauskuva 18. vusoisadalla.
6) Latsarus, raamatun henkilö, jota rasittivat kauheat ruumiinvaivat
7) Maritorne, palvelijatar Cervantesin romaanissa ”Don Quijote”, likainen, kiukkuinen naistyyppi
8) Molok, assyyrialaisten, foinikialaisten ja ammoniittien kuningas. Hänen kunniakseen uhrattiin ihmisiä.
9) Mooses, juutalaisten lainsäätäjä ja profeetta .
10) Nopsa, henkilö Shakespearen näytelmässä ”Windsorin iloiset rouvat”.
11) Pontius Pilatus, roomalainen käskynhaltija Palestiinassa.
12) Robinson Cruseo, samanniminen romaanin sankari.
13) Sancho Panza, ritari Don Quijoten aseenkantaja Cervantesin romaanissa ”Don Quijote”.
14) Sangrado, lääkäri Lesagen romaanissa ”Gil Blas”.
15) Seacoal, yövahti Shakespearen näytelmässä ”Paljon melua tyhjästä”.
16) Shylock, rahanahne ja kostonhimoinen kronkiskuri Shakespearen näytelmässä ”Venetsian kauppias”.
17) Sykes Bill, ryöstömurhaaja Charles Dickensin romaanissa ”Oliver Twist”.

Myytinen määrä nimiä listassa, kätkettyä metamerkitystä voi jälleen lähteä etsimään sententioilla. Menettely toimii samalla esitestinä, onko listan nimistä löydettävissä syväsanoma atavistiselta tasolta. Olen ymmärrettävyyden vuoksi sanoittanut viitteiden ammatit + sententiat. Sananlasku-sententian sijoittaminen selittyy eräällä 2000-luvun tilaisuudella, jossa tutkija selosti työtään Don Quijoten kielestä. Tutkija oli huomioinut erikoisen seikan, Cervntesin tekstissä esiintyi ihmeteltävän paljon sananlaskuja tyyppi ”sanoi. Tämähän on tietysti wellerismiä. Jostain sysytä kun suomalaisia näyttelijöitä pyydetään improvisoimaan sananlasku, vakiona on wellerismi-muoto. – Aikansa kutakin, sanoi pässi kun päätä leikattiin. Fausti tahtoi, himosi tietoa ja Margaretaa. Listan rinnastukset ovat summittaisia, suuntaa antavia – saivartelu sopivuudesta on hyödytöntä. Idea on siinä, että viittaukset kertovat jonkin ammatin. Ritarin ammattin nykyvastineena voitaneen pitää ”raha-aatelia”, kuten ökyrikkaita nykykielessä näkee mainittavan.



Uuslistaus Marxin kirjallisista viitteistä

1) Dogberry – virkamies - MIELIPIDE
2) Don Quijote – ritari  (raha-aateli, rikas) - SANANLASKU
3) Faust – tutkija, tiedemies - TAHTO
4) Gobseck – pankkiri - PÄÄMÄÄRÄ
5) Kalb, - hovimies, ministeri - PÄÄTÖS
6) Latsarus – eläkeläinen, sairas - MÄÄRITYS
7) Maritorne – palveluammattilainen, hoitaja-  MIELI
8) Molok – hallitsija, sotilas - LAUSE
9) Mooses – lakimies, futuristi - OIVALLUS
10) Nopsa – tiedottaja, somevaikuttaja - ÄÄNI
11) Pontius Pilatus – tuomari  -ÄÄNESTYS
12) Robinson Cruseo – työtön, syrjäytynyt, erakko - TUNNE
13) Sancho Panza – työläinen, palvelija - MERKITYS
14) Sangrado -  lääkäri - ARVIOINTI
15) Seacoal -  yövahti, poliisi – TARKOITUS
16) Shylock – rahoittaja, pikalainanantaja - AJATUS
17) Sykes Bill – ryöstömurhaaja – KÄSITE.

Aisapareiksi teemoitettuna muodostuvat ryhmät tulkintaa varten.
I virkamies + ministeri
II ritari + tiedemies
III pankkiiri + rahanlainaaja
IV eläkeläinen + työläinen
V hoivatyöläinen + toimittaja
VI tuomari + lakimies
VII palvelija (esim. sihteeri, james) + yövalvoja, poliisi
VIII sotilas + rikollinen
IX lääkäri.

 

Edwardo O. Wilson puhuu konsilienssista, tiedon yhtenäisyydestä yhtenä mahdollisuutena ratkaista luonnontieteen ja humanistisen näkemyksen kuilu. Yleensä suunta tulkinnoissa on niin, että laaditaan ensin tulkinta asia-aineiston pohjalta, ja näin muodostuneesta tekstistä tehdään hakemistoja. Listateoriani lähtee siitä, että toisensuuntainen tulkinta on aivan mahdollinen, jos lähdetäänkin hakemistoista edeten tulkintaan. Aiemminkin olen todennut, ettei hakessito tai listaus itsesään kerro paljoa, mutta ne auttavat hakemaan tekstin sisällöstä kirjoittajan merkitykselliseksi katsomia kohtia tekstistä.

Wilsonin taiteen meemien universaaliryhmissä on aktoreiden ryhmä tertiaalina, jota olen täydentänyt hirvirunojen aktanttiroolien perusteella neljännellä kategorialla, jossa narri, näkijä ja sankari saavat rinnalleen paloittelijan, henkilön joka jakaa saaliin, tuloksen oikeudenmukaisesta jaosta huolehtiva henkilö. Emeritus professori Heikki Henttosen kanssa keskusteluissa on ilmennyt, että ruhon paloittelu on parhaimmillaan excelin tarkkaa työtä. Ja tulon eli saaliin jaosta on myös Pääomassa kyse. Vaikka alla oleva jako arkkiteemoiksi on omani, niin voinee olettaa sen noudattelevan myös Marxin ajattelun päälinjoja.
Oleellista kuitenkin on, että rinnastukset ovat ajattomia ryhmittelyjä, joista on löydettävissä vastineet ja vastakkain asettelut vieläkin ajassamme.

Narreja	Näkijöitä	Sankareita	Tavarantasaajia
virkamies ministeri sotilas ritari	tuomari lakimies tiedemies, tutkija toimittaja	asiantuntijat poliisi hoitajat lääkärit	eläkeläiset työttömät pankkiirit rikolliset

Tätä saatua jakoa voidaan edelleen tulkita joko ugramene tai runomatriisilla, ja välineen mukaan painottuu eri seikat. Kommunismi synnytti käsitteen proletariaatti, mutta vähäosaisuus on ikivanha juttu, jo Raamatin Jeesus Kristus totesi, että köyhät teillä on aina keskuudessanne. Marxille rahavalta oli vastustettava voima. Mutta siinä missä koronkiskurit ja rahanlainaajat edustivat marxilaisuudelle rikollisuutta ja jotain kavahdettavaa pahuuteen vivahtavaa, niin kapitalistit ovat suoremmin tai kätketymmin pitäneet työttömiä, työelämästä syrjäytyneitä ja eläkeläisiä ”joutoväkenä”, kuten Yval Noel Harari heitä kutsuu samalla kun ihmettelee, mistä tuo yhä kasvava joukko tulevaisuudessa saa sisältöä elämäänsä.

Valinnan paikka

Tarjolla tarkastelunäkökulmaksi on kaksi tapaa. Ugramena keskiöön nousee naisalat osana palveluammattien ja vähäosaisuuden rykelmää. Runomatriisina kimpoaa esiin asevarustelun ja sodankäynnin syvä kytkös rahamaailman porhoiluun, tietysti muukin rikollisuus kuten huumekauppa tai ihmissalakuljetus. Naiskysymys on tässä jaossa Kalevala-topokseen kuuluva, onhan Kalevalaa kutsuttu kosioeepokseksi, ja kuten olen osoittanut kosintaa tehdään muuannekin kuin Pohjolaan, kositaan yhtenään sieltä ja täältä, tietoja ja neitoja. Rahatalous ja Pohjola on luonteva mytosemanttinen rinnastus, tätä teemaa on mielekkäämpi tarkastella runomatriisina.

 

Kaavio. Marxin Pääoman mukaiset ammattijakoon perustuvat yhteiskunnan toimialat

Sättimisrunouteen mieltynyt Marx on tehnyt tietämättään mytosemantiikkaa, ja itse asiassa ennakoinut meemien syntyä, kun hän toteaa tavaroiden arvoesineominaisuuden eroavan rouva Nopsasta siinä, ettei tiedä mistä sen löytäisi. Marxille tavaroiden arvomuoto oli rahamuoto. Nykymaailman menossa rahamuoto on menettämässä merkitystään ja arvomuodoksi on kehittymässä meemimuoto, tavaratarinat. Ehkä räikein arvostuksen muoto koskee kehitystyötä, innovaatioksi katsotaan vain sellainen tuote, joka on tuotteistettu rahasammoksi. Humanisti voi innovoida ihan rauhassa, ellei siinä nähdä arvomuotona rahaa, ei sillä ole mitään merkitystä.

 

	Narrit	Näkijät	Sankarit	Tavarantasaajat
Jargon	Ritari, raha-aateli	tuomari	poliisi	rikollinen
Diskurssi	ministeri	lakimies	asiantuntija	työtön
Paradigma	sotilas	tiedemies	lääkärit	pankkiri
Myytti	virkamies	toimittaja	hoitajat	eläkeläinen

Kaavio. Marxin ammattijakauma runomatriisina.