Tonttuportti satumaahan Suomen suvessa.
Kuva Marita Råman

Kohtasin terapiakoiran

Otimme matsin terapiakoiran kanssa, tosin en tiennyt vielä tulokkaan olevan sellainen. Tulokas oli karannut ulos, ja ampaisi pihaltaan jalkoihin kiinni, kun minulla oli molemmat kädet täynnä kantamuksia. Pudotin kassini ja käskin koiraa takaisin pihalleen, mutta mitä vielä, kuin kurillaan hauva ampaisi ohi ja merkkasi reviirin kohdallani olevaan pensasaitaan. Siitä alkoi jahti huudon kera. Ajoin takaa koiraa kotvasen, ja villisti pyörittiin yhden auton ympäri, kunnes käväisin sisällä huutelemassa koiran omistajan perään. Koira seurasi kiltisti perässä.

Mutta jatko oli todella hupaisa. Kylävahti eli kylävouti eli jonkin sortin kyylä ja talonmies samassa persoonassa sai uudelta naapurilta tehtäväksi toimittaa minulle kahvit ja kukkapuskan anteeksipyynnöksi, koska uusi naapuri ei tiennyt kuka olen, kun olin puhunut vain tyttären kanssa. Ylen fiksu veto, mutta ilmeni eilen, etten ollut saanut pahoittelutervehdystä. Lupauksestaan huolimatta välityksen toimeksi saanut ei ollut saanut aikaiseksi. Törmättiin sitten tervehdyksen antajan kanssa, ja ilmeni tapahtunut. Meitä molempia huvitti, kosto se on pienikin kosto, mutta ei uskoisi ihan aikuisen miehen tekemäksi.

Luulen että kyseessä oli väärin käsitys, kylävouti luuli minun olevan pikkusielu, joka inhoaa koiria ja naapuria sen mukaisesti, ja arveli edistävänsä riidaksi tulkitsemansa jatkumista sillä, ettei toimita viestiä eteenpäin. Taitaa miehellä olla koiraakin huonompi ymmärrys. Ei kaikki naiset ole selkään puukottajia, jotkut osaavat taistella ihan reilusti. Hauva matsikumppani yritti haastaa minut uusintaotteluun pihaltaan käsin jutellessamme uusnaapurin kanssa, mutta vaikeni kiltisti, kun sanoin vain eleellä rauha rauha, tänään en ryhdy hippasille kanssasi. Hauvasta oli ilmiselvästi hauskaa kisata kanssani auton ympäri.

Juttelusta oli sekin hyöty, että ilmeni muutakin epäilyttävää siirtolapuutarhan hallituksen toimista. Epäkypsän ihmisen tavalla hallitukseen kuuluva kylävahti (siis se ihmisvahti) vaihtoi puheenaihetta kysyessäni syytä vastuun pakoiluun ja romuauton säilyttäjän suojeluun. Vastauksen sijaan hän vaihtoi puheenaihetta syyttelyksi ja huomio kohdistettiin mökkimme pihalla olevaan pihakoivuun, joka hänen mielestään pitää kaataa.

Vaan kun ei voi, kun kaupunki on määrännyt sen jäämään tontille. Ihan kiva se on, varjostaa ekologisesti mukavasti mökkiä kesähelteillä. Makeat naurut siis kannattaa! Illalla söin sipsejä, naureskelin tapahtunutta, sillä kas täten tuli todistettua arvioni kylävoudin luonteesta. Ihan vain muistutukseksi kaikille, minua ei kannata immarrella tai lirkutella, ei uppoa. Imartelijalla on aina mielestäni taustalla jokseenkin halpamaiset tarkoitusperät. Luulen, että olen tosi hyvä juonimaan ja rähjäämään tarvittaessa olipa vastuksena koira tai mies. Tosin ihan ilmeisesti edelliset ovat älykkäämpiä olentoja.  

Tänään on verenpaine laskenut jo 157/93, joten se siitä. Nyt olen järjestänyt kirjasotkuja ja muuta mökillä viikon. Nyt relaan, opiskelen sabi wabin käsitettä ja siinä sivussa lueskelen noituuden historiaa. Siinä on ilmennyt mielenkiintoinen tulkintavinouma ottelussa Suomi-Ruotsi -tulkinnat Blåkulla versus Kyöpelinvuori. Blåkullan etymologia on kyllä tosi hämärä. Suomennos ”sinikukkula” vaikuttaa täysin kielenvastaiselta. Perinne ei ainakaan sellaista tunne, on lasivuorta, pirunvuorta, kyöpelinvuorta,  raatikkoa, mutta ei varmasti ole sinikukkuloita, ne ovat sinivaaroja, tonttulauluissa sinivuoria.

Vuoden tauon jälkeen kävin Ateneumissa Repin-näyttelyssä. Uljaita olivat näyttelykuvat. Heitin myös pois talviturkin ja kävin Bodominjärvessä uimassa. Kehittelin juhannuksen tienoolla uuden tavan tarkastella eläkekertymää, eli kirjajemmojani. Loihtaisin ikioman kirjastoluokittelun, jossa on 15, 16, 17 kategoriaa ihan miten sen ottaa. Näin voin saada paremmin otteen siitä, mikä on motivoinut hankkimaan ao. kirjan.

Ai niin, on tuossa ohessa ilmennyt myös sylttytehdas, naispuolinen, joka on mitä ilmeisimmin suoltanut myrkkyään kyläkunnan keskuuteen. Voi olla, ettei kunnian kukko hänellekään jatkossa laula! Petanque-kerho kokoontuu, luulen että se on keskinäisen panettelun ja kateuden kerho in facto. Viitteitä siihen suuntaan on paljon. Jos Luoja suo, todisteet putoilevat syliini yhtä näppärästi kuin kylävahdin touhujen todistuskin. Hallitus alkaa olla tosi heikoilla! Tosin tuskin sitä tajuavat, kun ovat tottuneet pahan puhumisella voivansa selviytyä. Ei aspergerius minun kohdallani tarkoita hulluutta, yksinkertaisuutta tai saamattomuutta tai asiointikyvyttömyyttä. Käsittääkseni olen levänneenä kohtalaisen huumorintajuinen, tarmokas ja vikkelä-älyinen.  Se mikä minussa on tinkimätöntä asperger-luonnetta on oikeustajun loukkaaminen. Sitä en siedä, se on härnäämistä ja veren kerjäämistä nenästä. Olen erittäin pitkäjänteinen luonne pyrkimyksissäni. Joskus tympii, kun ihmiset saavat ”vihiä” ominaisuudestani, ja sitten katsovat netistä, millainen olen vaivautumatta tutustumaan. Olen jopa aspergeriksi melko poikkeuksellinen tyyppi, täysjärkinen, selvätajuisempi, oikeudentajuisempi ja kaukokatseisempi vain kuin tavallista ja totuttu on.

Saatte nähdä, kun OKI-kirjastoni salat avautuvat. Luonteen sanotaan paljastuvan henkilön kirjastosta. Ainakin jossain määrin kyllä. Tosin kulttuuri ja varallisuuskin siihen vaikuttaa, sekä sukutraditio. Lukemishalut saattavat hyvinkin olla ihmisen perimässä.  Kesäohjelmassa on siten ainakin osajuonteena kirjastoluokituksen jatkojalostus, ja kaikki ne lukemattomat kirjat mökillä, vaikka poistinkin kuusi kassillista kirjoja hyllyiltä.

Taideprojektit ovat vielä aloittamatta, mutta ensi viikolla sitten. On pitänyt hidastaa, sillä oireet: unettomuus, lihasjännitykset hartiaseudulla ja säärissä sekä metabolismi korkeine verenpaineineen  viittaavat uupumisrajan olevan lähellä.  Aspergeriuteeni kuuluu vuosien mittaan lisääntynyt alituntemus, en tunnista väsymystäni ja levon tarvetta tarpeeksi ajoissa, ja loppusuorallakin oikeastaan tajuan sen vasta joistain merkeistä, joita olen oppinut tulkitsemaan. Oikeustajuni loukkaamisella sen sijaan ei ole mitään tekemistä väsymyksen asteen kanssa.

On erikoinen tunne, kun huomaa olevansa kadehditun ”ökymökin” omistajan ties miksi kuvailtu puoliso?! Meillä on mökissä ihan vain ne neliöt, jotka siirtolapuutarhamökissä ovat sallitut eli 35 m2. Mutta pihalla on kyllä tilan tuntua ja monitoimisuutta, niin sen suunnittelin. En silti pidä siitä, että ohikulkijat valokuvaavat estottomasti pihapiiriä yksityisyydestä välittämättä. Tämän kevään taidepläjäys on ideoimaniTonttuportti. Ilkka teki tukirakenteet, ja yritti saada sen sisäsiistiksi, mutta minä halusin sen epätäydelisyyden näkyviin, ja kun ensimmäinen japanilainen pysähtyi katselemaan porttia, tiesin ettei se niin kovin huono ole. On siinä veistoksellisuutta.