Marita Råman. Murtunut

Päivän sana

Sanayhdistelmää on totuttu käyttämään saarnan merkityksessä. Aloitan koronankukistusviikkoni kertomalla teille hieman lääkäri Elias Lönnrotin uskovasta puolesta. Elämänsä ehtoopuolella kansanrunonkerääjästä tuli sanastaja ja virsirunoilija. 

Vuonna 1880 Lönnrot julkaisi koosteen suomalaisista kansanrunoista nimellä Suomen kansan loitsurunoja. Tuohon aikaan kansanlääkinnässä käytettiin yleisesti yrttilääkintää ja loitsintaa parannuskeinona. Ajat olivat tautiset ja kurjat, alla esitetyssä runossa on ajankohtaisuutta.

Lönnrot aloittaa kokoelmana
loitsijan perustussanoilla. Tekstiä olen hieman modistanut.

Loitsijan perustussanat

Kuin silloin sanottanehen,
Miten tutkaeltanehen,
Kun aika toisin tulevi,
Hätäpäivä päälle saapi?

Jo minä poloinen poika,
Jo olen joutunut johonki,
Näille töille työlähille,
Vallan töihin vaikeisiin,
Puutteita purkamahan,
Päätteitä päästämähän,
Rikkeitä riisumahan,
Vastuksia voittamahan.

Nyt minua tarvitahan,
Tarvitahan, vaaitahan,
Syvän synnyn tietäjäksi,
Ison pulman purkajaksi:
Ruvennenko, rohtinenko,
Tarttunenko, tohtinenko,
Käsin ruttohon ruveta,
Käsin käydä perkelehen,
Rumalaista rutjomahan,
Ponnetonta polkemahan?

En minä mitänä voine
Ilman armotta Jumalan,
Toimetta totisen Luojan;
Avun Luoja antakohon,
Avun Herra heittäköhön,
Avun suokohon Jumala,
Saatua minun sanani,
Käytyä minun käteni!

Ennen vanhaan peruslääkitys kiteytyi käsitteisiin voiteet, joita käytettiin ulkoisesti; ja yrttijuomat, joita nautittiin sisäisesti. Siksipä on hyvä suomalaisen kulttuurin yleissivistystä kohottamaan kertoa mainitun teoksen loppupuolella julkaistut voiteen syntysanat. Post-it lappujen kerrotaan syntyneen epäonnssiesta avaruusteknologiasta, kun liimasta tuli liian heikkopitoista. Sen sijaan kalevaisilta ei pitoa voiteesta puuttunut, loppujen lopuksi.

Tarinassa pellon pohjimmainen lähti voiteen tekoon, kysyi ensin pihkaa hongalta, jolla ei sitä ollut, sitten tapasi tammen, joka suostui antamaan nesteitään voideaineeksi. Tammen kuorista ja oksista sekä monenlaisista ruohoista keiteltiin sitten voidetta. Ensin keitettiin kolme päivää, mutta voiteesta ei ollut vielä mihinkään, sitten lisättiin ytyä keitokseen, keitettiin taas kolme päivää, mutta tuloksetta: ei mitään vaikutusta. Vielä kolme päivää lisää keittämistä ja yhdeksän päivää keitetty voide oli valmis ja timakkaa ainesta koeteltavaksi.

Testaus oli kaksivaiheinen. Ensin voidetta kokeiltiin ruhjoutuneeseen, katkenneeseen haapaan. Ja kas, haapa yhtehen parani entistä ehommaksi. Sen jälkeen koitti vielä final test. Haljennut kivipaasi parannettiin:  Jo kivet kivihin tarttui, paaet paasihin rupesi. Ihmeliimaa voiteeksi. 

Epimyytti

Hyvistä pyrkimyksistä huolimatta, lopputuloksesta ei voi ennalta tietää. Ilmarisen sampoahjostakin syntyi ennen sampoa muita ihmeellisyyksiä. Koska voi olettaa, että harvan sivistys yltää tajuamaan tarinan olevan allegoria, niin esitän käsityksenäni tarinassa olevan opetuksena sisäisiin ja ulkoisiin keinoihin turvautumisen. Ulkoisia keinoja ovat lääkkeet: eli rokotteet ja pakkokeinot. Sisäisiä keinoja terapeuttiset ja rituaaliset keinot, joita primitiivisimmillään edustavat loitsut ja taiat ja kehittyneempänä versiona terapia ja rukous.

Kello 12.00 sytytän kynttilän, ja hiljennyn rukoukseen, sanattomaan. Tuloksesta ei voi tietää, tulee mitä tulee ja sallittu on. Mutta koska nuo "tehohoitopaikat" ovat se peruste, jolla pakkokeinoja vaaditaan ja kuolleisuusluvut toinen. Niin ne alentukohot, roimasti ja rutkasti ja nopeasti. Ja hallitus joutukoon edesvastuuseen, jos se jatkaa pakkovaatimuksiaan ikään kuin varmuuden vuoksi. Hallituksen menettely muistuttaa vanhan kansan kasvatuskeinoja, jossa oli sallittua kurittaa lasta etukäteen periaatteella ettei vaikkei vielä ollut tehnyt mitään, niin saattaa aikoa tehdä joskus tulevaisuudessa.