Runoutta ja toponyymejä Irlannista

 

W.B.Yeatsin hautapaasi toukokuussa 2023 Irlannissa,  kuva Marita Råman

Toukokuun viimeistä päivää vietetään ja olen virittäytynyt viikon lomamatkan ja toisen viikon sairastelun jälkeen vähitellen kesätunnelmiin, vaikka ilmat pysyttelevät koleina. Ryhmämatkaseurassa virisi illallisella keskustelu, miten hautakiven tekstiä tulisi tulkita. Esitettiin ajatus, että tärkeintä tuossa runossa on pilkku viimeisessä säkeessä. 

Jäin miettimään asiaa, ja aamuun mennesssä oli mieleni pyöräyttänyt pätevän suomennoksen runosta. 

Cast a cold Eye
On Life. on Death.
Horseman, pass by!

Suomennokseni: 

Kylmäävästi silmäten
Elämässä. Kuolemassa.
Käy kyytimies, ohitsen!

Esitteeseen oli laitettu viereisen hautakiven kohdalle Euroopan ensimmäisen tekijänoikeuskiistan osapuolen hautapaasi, mutta osoittautuikin, että kohde itse asiassa oli kirkon eteisen seinällä kiistasta kertova teksti. Edustikohan tuo pikkujippo irlantilaista huumoria! 

Ostoksilla oltiin, villatuotteita ja tarinoita. Kuva Marita Råman

Onko tämä poni, aasi vai muuli? Zoosemioottinen kysymys. Kuva Marita Råman

Nämä ovat merkittyjä lampaita, joita lammaskoira ajaa takaa. Kuva Marita Råman

Matkamuistoksi tuli hankittua kahdeksan kirjaa, joten uuden vuoden lupaus etten osta yhtään kirjaa kariutui, onnistuin kuitenkin pitämään taukoa 4,5 kuukautta. Suomennoksestani innostuneena ajattelin tänä kesänä lukea runoja, etenkin metsälukemistona ja saariretkillä, sillä ovathan useimmat runokirjat hyvin ohuita ja keveitä. Aivan kuten mytosemanntinen perinteen tuntemuskin. Pyydän huomauttaa, ettei kelttiläinen folklore ole sama asia kuin irlantilainen folklore muuta kuin pieneltä osaltaan. Sanotaanko vaikka, että kelttiläinen on yläkäsite, irlantilainen alakäsite, ja tosi irlantilaista lienee Sligon alueelta kerätty iirinkielinen folklore tai niin sanottujen maankiertäjien tarinat, "Travellers folklore". Irlantilainen tarinasto ulottuu maan rajojen ulkopuolellekin, Skotlantiin, Walesiin ja Pohjois-Irlantiin. 

Maankiertäjien vaunujen pienoismalli Dublinilaisen kirjaston aulassa. Kuva Marita Råman

Mielenkiintoisinta oli museokäynti kansallismuseossa, jossa oli paljon mielenkiintoista katsottavaa ja luettavaa. Irlantilaisten tarinoiden maantieteellisyys muodostunee jokseenkin myyttiseksi jäljitettäväksi, koska toisintonimiä on yhtä runsaasti kuin suomalaisilla kalojen nimityksiä. Kumma kyllä, vaikka opettajani on ollut iirin ja Irlannin tuntija Tom Sjöblm, en ole aiemmin ollut lainkaan kiinnostunut irlantilaisesta folkloresta. Siitäkin huolimatta, että olen tiennyt maan folklorearkistojen olevan maailman huippuluokkaa Viron ja Suomen rinnalla. Mutta sitten iski silmiini irlantilainen erikoisuus. Tuskin kukaan muu seurueesta kiinnitti tähän seikkaan mitään huomiota, mutta minulle se oli pyhä jysäys.

Kansallismuseon tekstitiedote englanniksi ja iiriksi. Kuva. Marita Råman

Tekstissä kerrotaan irlantilaisten antaneen paikallisille olennoille ja paikoille runsaasti isotooppisia ja heterotooppisia nimiä (sama  nimi viittaa useaan eri kohteeseen tai yksi kohde saa monia eri nimiä). Jopa alle sadan asukkaan pikkukaupungit saattoivat saada enemmän kuin kahdeksansata paikannimeä (toponyymiä). Esimerkiksi Turlough on (ollut) monien Shannon-joen varrella olevan pikkukaupungin nimi. Matkailu lienee ollut haasteellista, jokin käytänne on uitänyt olla, mistä tiedettiin mistä paikasta oli kyse milloinkin. Olisi kiva tietää, miten pulmasta on selvitty ja mistä moinen hämäävä mielikuvituksellomuus tarujen maassa mahtaakaan juontaa? Jonkinlainen peitekäytänne siinä varmasti alkujaan on ollut. Esimerkiksi sodankäynnille, jos käsky käy, hävittäkää Turlough, niin on ollut arpeliä, minne matka on johtanut.

Museon sisä- ja ulkonäkymät olivat kauniit. 

Näkymä kansallismuseon ikkunasta alakerrasta. Kuva Marita Råman

Kansallismuseon pajsuta tehty pihakoriste, oletettavasti jokin myyttinen hahmo. Kuva Marita Råman

Faminen kansallinen muistomerkki.Kuva Marita Råman

........................

STUDIO MEEMIMIKSAUS

Sitten kotimaahan ja työhuonekuulumisiin. Ennen matkaa ehdin luonnostella osmo-aihetta ja Kettu-Reinaria.

Tanghevonen korjattavana, kipsiä kylkeen ja kivisoraa kavion alle. Kuva Marita Råman

Luonnostelua fläppitaululla.  Tavoitteena tehdä tästä lumottu silmukka.
Tekijä ja kuva Marita Råman

Siivattaratas osmolaisten maassa

Kuva. Siivattaratas, dekonstruktio mahdollisesta suomalaisesta eläinradasta ja sen tietuoinnin kentistä ja mentaalisen maailman kolkista. 
 

Julkaisusarjastani vv. 2002-2023 on eniten herättänyt kiinnostusta Kielastaja, supisuomalainen mytologia, toiseksi Kosmisen koostumus, ursus arctos tuonpuoleisen ruhtinas sekä kolmantena Hirvirunot, hirvipeijaisten maailma.

Julkaisuohjelmassa on syksyllä 2023 tarkoitus laatia selostava näkemykseni Osmolaisten maasta ja sen locuksesta OSMOLA. Minua on kiinnostanut ja kannustanut työssäni tavoite pystyä pienistä vihjeistä, sälästä ja tiedonsirpaleista, noista ”sammon muruista” koostamaan mahdollisia tulkintakokonaisuuksia. Yksittäisistä sanoista sitä oli vaikeaa, ellei suorastaan mahdotonta koostaa. Oli siten haarukoitava suurella säteellä mahdollisia merkityksiä.

Olen onnistunut vihdoin työstämään näkemyksen muinaissuomalaisesta eläinradasta eli siivattarattaasta, josta ei suoraa tietoa ole enää lainkaan olemassa, vain mentaalisia painaumia, jälkiä kansanrunoissa ja kansanuskomuksissa, nimissä ja sanastossa. Näennäisesti mielivaltainen dekonstruktioni hyödyntää ns. Placiduksen astrologista huonejakoa, jossa 360-asteinen ympyrä jaetaan kahteentoista sektoriin tai osaan. On oletettavissa että suomalainen maininta kahdestatoista kalevanpojasta, jotka olivat jumalia, noudattanee antiikintapaista planeettahallitsijajakoa, mutta sen dekonstruointi on vielä enemmän tavoittamattomissa kuin siivattaratas, joka tarkoittaa arkijärjen tasolla kärrynpyörää.

Olen käyttänyt monissa tulkinnoissa uusjäsennystä yhdistämällä kaksi joukon osiota toiminnalliseksi aisapariksi ja etsimällä niille yhteisen nimittäjän. Kaksitoista sektoria muodostuu itse asiassa kuudesta pienasta tai janasta, jossa toinen on toisen binaarinen vastapooli. Toistaiseksi on varmaa vain tuo perusjako osmolaisista ja teltamoisista osmolaisten maan tulkinnassa.

Kosintarunoja nimitetään kansanrunoustutkimuksessa ansiotyörunoiksi, ja tässä vaiheessa kosija on osmolainen puhemiehineen. Kun kosintaan on suostuttu, vietetään häät ja osmolaisesta tulee teltamoinen, josta lauletaan ns. kokkovirsissä. Ansiotyörunoissa kosittava on yleensä jonkun tytär, jonka lunastamiseksi on tehtävä erikoisia urotekoja. Hääseremoniassa morsiamen nimi muuttuu eufemistiseksi kainalokanaksi, hyväksi tytöksi. Ensimmäiset neljä eläintä olen tulkinnut 1500-luvulta säilyneessä vihkikatoksen kappaleessa olevista eläinhahmoista. Erikoinen semanttinen kiemura syntyy Tapion, karhun, metsän ja metson merkityssykkyrästä. 

Myönnetään, dekonstruktioon on tarvittu astrologisen symboliikan tuntemustani. Perusideana on ollut oivallus mahdollisesta kosimisen ja tietuoinnin allegorisesta suhteesta. Astrologinen kartta on ollut aikanaan itämainen kulttuurinen tapa tietuoida tulevia ja menneitä, tapa saada selville syitä ja seurauksia. Pohjoisessa on turvauduttu ekstaasitekniikkaan, shamanointiin eli tietuointiin tiedostamattomasta, eli sitä samaa mitä psykoanalyysi freudilaisittain tekee.

Näillä mennään.