Vaatteet on mun aatteet

Kuva. Hilliton hiidenkivi, cpyright Marita Råman

Ehkä jokunen blgikirjoitusteni lukija muistaa vielä Roina-Aatoksen, jossa kaavailin lukevani systemaattisesti lukemattomat kirjani. Loppuun asti projekti ei  ole edennyt vieläkään, mutta jotain edistystä on tapahtunut. Työhuone kolmine eri tiloineen alkaa olla kunnossa, eli minulla on kesätyöhuone, etätyöhuone ja kotityöhuone käytössäni. Kaikki nykyolossaan suhteellisen siistejä. Alkuperäisessä suunnitelmassa mietitty tilanne näytti tältä.

5. Mystiikka/MYYTTI – OMA TYÖHUONE - HYLKÄÄMINEN
A) Salaisuudet: Yhdeksän porttia & Yhdeksäs portti
B) Eliade: Shamanism & Ikuisen paluun myytti
C) Taivaselämä: Religion World & Leijapoika.

Ehkä systeemiä pitää nyt hieman avata. Luokittelussa on seitsemäntoista myteemiä, ja yllä esitetty malli on mystiikkamyteemiin eli myytteihin liittyvä laji, jonka tilavastaavuudeksi kodissani olin nimennyt oman työhuoneeni, joka on lähinnä kirjasto, koska kirjoja siellä on suhteellisen paljon. Noista kirjoista ei ole erityistä sanottavaa. Mirca Eliade on ikäpolveni uskontotieteilijöiden favoriittitutkijoita, ja kieltämättä, on miehellä hulppeat ajatuskiemurat.

Yhdeksän on kehittynyt omia polkujaan tajunnassani, ja syntyi yhdeksän topoksen osmolaisten maan ajatus, jota parhaillaan työstän. Tämä kirjoitus tavllaan edustaa ikuisen paluun myyttiä, spiraalia, jossa palataan samaan teemaan tai aiheeseen aika ajoin, mutta eri tasolla kuin läjhtökohta. Minäkin tässä palaan, en juurilleni, mutta lähtökohtaan kuitenkin. Oma työhuoneeni systeemissä oli nimetty työhuoneelle, joka poti jatkuvan kaaoksen tunnelmaa ja hylkäämisen tunnelukkoa.

Mitä tuo hylkääminen koski? Hylkimistä tietenkin, suku hylki kummaltakin puolelta. Nykyään en edes yritä pitää yhteyksiä yllä eikä kukaan ole tuntenut tarvetta ottaa yhteyttä, joten voi sanoa välien olevan joko lemattomat tai kylmän viileät. Minulla on tosin ollut aikaa tottua tähän käytänteeseen ja ilmiöön se ei haittaa. Sen sijaan suurempi haitta on ehkä koitunut siitä, että tavallaan olen hyljännyt oman itseni. Sen huomaa, kun olen etsiskellyt tyyliäni. Millaiseksi ilmaisuvoimani mahtaakaan kehittyä? Ilmaisurohkeutta minulla kyllä jo on, vaikkakin hämmästyksekseni huomasin itsesensuurin iskeneen minuunkin. Yllätin monta kertaa jarruttelemassa itseäni natopuheista turvallisuussyistä. Ilmiöhän on sama kuin Venäjällä, jossa kansa on tottunut oman ja perheensä turvallisuuden vuoksi varmaan valtavirran vastaisia puheitaan. Tämän päivän Suomessa Nato-myönteisyys on virallinen doktriini. Jos olet toista mieltä, se ei ole suotavaa. Eikä varsinkaan epäily Yhdysvaltain bioasesuunnitelmista. Nythän on niin, että natomaailma ilmiselvästi pyrkii kiihkeästi eroon teknisestä sotakalustostaan, koska sitä ei pian tarvita. Kansa voidaan täsmätuhota bioasein. – Ei, ei, ei mitään niin yksinkertaista ja luonnollista kuin nälkä, veden ja ruuan puute, vaikka nekin on saatu jo vaaralliselle tuhoasteelle, kun voimavarat on uhrattu turhanaikaisiin sotiin demokratian nimissä.

Nyt tuli siis sanottua salaiset todet ajatukseni, leväytettyä yhdeksäs portti selälleen. Omassa kehitysprojektissani on seuraavana vuorossa vaatehuone-kategoria. Alkumuodossaan seuraavalla tavalla kuvattuna:

10. Satu / HISTORIA – VAATEHUONE - EPÄONNISTUMINEN
A) Aineelliset tarpeet: Asunnot & Mausteet
B) Henkiset tarpeet: Suomi… & John Berger…
C) Suomen historia: Opera omnia & Huonot tiet, hyvät hevoset

 Ainakin b ja c-kohdat on lähetetty matkoihinsa jo aikaa sitten. Vaatehuone on toiminut jonkinlaisena varasttilana, joten se tulee järjestää uusiksi. Myös uuden työhuoneen vaatehuoneen funktiona on tietoisestikin toimia varastointitilana, mutta on sinne jokunen vaatekin mahduttava. Jätetään tämä kohta odottamaan kevätsiivousvimmaa, ja siirretään katse kohti kolmatta. Sen voi suoralta kädeltä sanoa, että olen epäonnistunut luovuuslukon avaamisessa, avausyrityksiä on ollut, mutta aina puuha on jäänyt, ovi on pysynyt kiinni. Oikeastaan en edes ole kovin kiinnostunut suomalaisuudesta, ei tämä niin erinomainen maa ole kuin itepetoksellisesti annetaan julkisuudessa ymmärtää. Liian monet voivat tosi huonosti ja asuminenkin maksaa maltaita. Se, missä voin sanoa epäonnistuneeni on oikeus omaan kotirauhaan. Esteettä yksi sekopää Ovara Oy:n nimissä on saanut vuosikymmenet terrorisoida elämääni ja omaisuuttani. Siinä sitä on ollut kitkeryyttä keitokseen riittävästi. Ilkeä on väite, että kaikki tapahtuisi vain omassa päässäni, kuvittelen, olen vainoharhainen jne. Oman käsitykseni mukaan olen harvinaisen selkomielinen ihminen, joka naiselliseen tapaan on mieltynyt koriste-esineisiin. Asiaan kuuluva kategoria kuuluu listassa seuraavasti. Kyseessä on tilaa täyttävät ja vievät asiat, joita on liikaa kertynyt.

 

7. Folklore / KANSANKULTTUURI  - KORISTE- JA MUISTOESINEET - VAJAVUUS
A) Maaperän vaikutus: Maan ääri jalkojeni alla & Ohdakkeet palavat
B) Venäläisyys: Russian History in Tales & Venäjä, vanha tuttu
C) Välimerellisyys: Minun lauluni – Kreikka & Välimeren ihminen.

Joskus jotain särkyy, eilen rikkoutui siirrossa tanghevosparista toinen, musta hevonen. Uutta ei tilalle varmasti kovin helposti löydy. Nyt on mietittävä säilytänkö parittoman ehjän heposen vai en. Vajavainen se olisi, kun täydentävä pari puuttuu. Rikkoutuminen tapahtui siten, että hississä maan ääri jalkojeni alla petti, kun kompastuin kantokassin hihnaan, ja kädessä oleva kassi tanghevosineen paiskautui seinään. Mitä tulee Venäjään, YYA-sopimus on vaihtunut vihapuhepropagandaan ja pelon lietsontaan. Kreikkalaisuuteen olen alkanut tutustua antiikin mytologian kautta, ja joskus kuuntelen sirtakimusiikkia, josta tulee iloinen mieli.

Samulillekin tuli iloinen mieli, kun hän kulttuurimatkaili Turussa ja näki jotain hämmästyttävää, äitinsä kirjan esillä kirjastossa, ja vielä kahtena kappaleena. Oli tuntenut ylpeyttä näkemästään, joten täyttyi intentio. Aikanaan kun kirjoitin hyvin väsyneenä (Tietämättäni sairastin syöpää ja lapset kysyivät, miksi rasitan itseäni noin. Vastasin, etten tiedä kauanko saan elää, mutta jos kuolen pian, niin haluan jättää muiston, josta he voivat aikanaan olla ylepitä. Eikä se sadisti stalkkeri tehnyt työn valmistumista helpoksi. Kirjan valmistumista sabotoitiin kaikilla mahdollisilla keinoilla. Omakustanteisena kirjasta tuli painoasultaan vaatimaton, koska kukaan kustantaja ei ollut kiinnostunut aiheesta. Ei kuulemma tule kiinnostamaan ketään. Nyt voin kertoa, että on se kiinnostanut useampaakin. Eikä se ole pelkkä akateeminen tutkimus, siinä on taltioitu suomalaisten luontaiselinkeinoa harrastavien mielenmaisema. Nyttemmin tosin olen alkanut epäillä merkitysheterotopiaa sanassa ”ruutana”. Se ei ehkä juonnukaan ainoastaan kalasta, synnyt syvät voivat olla rutassakin tai jossain muussa. Toinen syväongelma koskee luntion ja ruutanan käsitteiden samankaltaisuutta tai erilaisuutta. Jos luonne on kohtalo, ja luntio on luonne, niin luntio merkitsee samaa kuin Kohtalotar, koska kuullostaa kielenvastaiselta, jos puhutaan Kohtaloisesta. Ruutana vuorostaan symboloi elämän osaa, onnea ja epäonnea, joten sekin liittyy ihmiselämän kohtalonkäänteisiin.

Aloittamani tulkintasarja Osmolaisten maa valaissee tätäkin ongelmaa. Samulin kuva näkemästään osoittaa elävästi sen, ettei työni kuulu samaan sarjaan. En kuulu joukkoon, oon toisenlainen. Kannessa komeilee Samulin öljyvärityö Kalatoverit eli nimikirjossaan suomen tunnetuimmat kalat, hauki ja lahna antropomorfisoituina hahmoina hauki-isä ja lahnapoika, luontaiset viholliset. Tuo mieleen antiikin asetelman Kronoksesta, joka syö lapsensa. Taiteella ja myyteillä on oma maailmansa ja kielensä, jotkut sitäkin kieltä ymmärtävät, osaavat näppäillä noita tunteen ja mielikuvituksen kieliä sormitus kohdallaan.

Mitä tulee hoikentumisprojekttiin, eteen on tullut muuta mielenkiintoista, mutta koska ilmat ovat olleet aurinkoiset ja kauniit, olen vääntäytynyt ensimmäisen kerran Olarin luontoterveyspolulle tekemään tuttavuutta Hillitömiin hiidenkiviin. Tuli siellä tallustellessa jokseenkin seesteinen olo. Muutoin on käynyt kuten yleensä käy, heti kun lopetan vaakalla käymisen, niin pain hiipii ylöspäin, vaikka uskon syöväni samoin kuin ennenkin. Eli kilo lisää on tullut. Nyt aloitan uudestaan, mutta asetan tavoitteen maltilliseksi, ensi alkuun riittää kolmen kilon rasvasulatus. Luulisi, että helppo juttu, mutta ei se minulle ole näköjään. Tuo kolme kiloa on liminaalinen hyppy kolminumeroisesta lukemasta kaksinumeroiksi. Sitten on tärkeintä vahtia, ettei se missään tapauksessa ikinä enää nouse tuon rajan yli. 

Kuten helmikuun aarrekartan yhteydessä uumoilin, Ilkan pelivälineet saattavat olla uhanalainen laji. Ja kas, tapathui niinä päivinä, että siipan kolme valkoista paitaa värjöäytyivät hieman punertaviksi. Sain lunastaa paidat ostamalla uudet valkoiset tilalle, joten nyt on työn alla kolme taiteilijapaitaa, yksi on punaisin napein koristetu, toinen aplikoidaan elämänpuu-aiheella ja tekemällä yhteensopiva essu, ja kolmannessa harjoittelin kankaanpainataa joululahjaksi saamallani riikinkukkoleimasimella. 

Kuva. Taiteilijapaita ja kalakoriste, copyright Marita Råman