Kolme viikkoa oli ihanat kesäsäät, mutta nyt epävakaiset matalapaineilmat ovat vallanneet Suomenmaan. Uhkaavat jatkua pitkään vielä ensi viikollakin. Tämä ei ole monen lomalaisen mielestä suotavaa, miutta luonnon kannalta sateet ovat olleet tervetulleita. Minäkin siirryin pariksi päiväksi kotiin, ja työn alla on yhtä ja toista kodin siivoukseen liittyvää tehtävää mm. työhuoneen kirjahyllyjen tsekkaus.
Kesällä katselen somea vain satunnaisesti ja yleensä pidän myös tietokonetyöskentelytaukoa,
joten blogiakaan ei tule täydennettyä. Uusin kuitenkin Eduacademian
premium-sivut, ja saan sieltä jännää informaatiota, mikä todistaa minulle ettei
tekoälyn ja hakukoneiden vahvin puoli oli erojen havaitseminen. Koneen mukaan
maailmalla on muitakin Marita Råmaneja. Totta, on niitä Suomessakin, mutta
tuskin yhtään mytosemantikkoa, jonka yliopistolliset perusopinnot ovat
humanistisella puolella eli uskontotieteessä, folkloristiikassa ja
semiotiikassa. Ennen kaikkea olisi varmasti outo sattuma, jos maailmassa olisi
toinen asperger-autisti nimeltä Marita Råman ent. Maaranen. Mutta jotain Eduacademian
tietokanta kyllä tunnistaa, tosin en oikein käsitä miten menee koneälyn
aivoitus, sillä ylivoimaisesti eniten kirjoituksistani on kiinnostunut
lääketiede ja heitä kiinnostaa kirjoituksistani Kosmisen kosotumus – Ursus Arctos
tuonpuoleisen ruhtinas.
Selvennökseksi sanottakoon, että kyseessä on arkkiosmolainen karhu talvihorrroksensa
takia. Horros voidaan joissain tapauksissa ymmärtää ja rinnastaa transsitilaan,
tai kuten suomalaiset sen sanovat – talviuneen, siitä nimitys tuonpuoleinen,
siis tajunnan tuonpuoleinen. Sitten on oma perusväittämäni ajattelustani.
Semiotiikan opinnoissa tutustuttuani Proppin, Greimasin ja Levi-Straussin
ajatuksiin huomasin ajatelleeni villisti koko ikäni ja ihan syntyjään.
Strukturaalinen semantiikka oli ja on minun lajini, vaikkakin se sellaisena
tieteen suuntauksena onkin jo altmodisch. Jotta ajatteluni laatua ei
saivarreltaisi tieteen yksioikoisten käsitysten muottiin, muutin ajatteluni
nimeksi mytosemantiikan, kosta termi mielestäni vastaa kuviosuhteisiin perustuvaa
ja sen perusteella sanoitettua ajattelutapaani.
Palatakseni kirjastotyöskentelyyni huomasin hyllyyn kantautuneen
henkilökohtaisesta työkirjastostani oppaan Viestinä verkostoissa ja
innovaatioissa, tekijöinä Lasse Koskela, Jari Koskinen ja Pasi Lankinen.
Tuotekehittäjän erikoismmattitukkinnon suorittaneena (Rastor-Instituutti) olen pohtinut
innovatiivisuutta, mutta silti en viitsinyt tarkemmin lukea ym. kirjaa, vaikka
sen olin opiskelua varten hankkinutkin. Mutta nyt kiinnostuin aiheesta jälleen,
sillä prologissa tekijät toteavat nykyajan ongelmana olevan tiedon runsaus ja
ristiriitaisuus. Ongelmana tunnetuisti on myös se, mikä katsotaan ”tositiedoksi”.
Tiete on korottanut loogisen ajattelun kunniaan, mutta samalla on halveksittu
muita ihmismielen tietämisen muotoja, niitä poikkeuksellisia kuten intuitiivinen
tieto tai selvänäkö. Tällaista yksisilmäsitä kihíhkoasennetta nimitän
tieteelliseksi tumpeluudeksi, koska asenne on kuta kuinkin typerä, oman
arvomaailman värittämä. Värisokean on uskottava, jos enemmistö väittää värejä olevan
runsaasti ja sellaisiakin, mistä poloinen ei tiedä mitään eikä näin ollen
myöskään ymmärrä.
Eikä ikäihminen välttämättä ymmärrä IT-jargonia kaikkine kirjainkummajaisineen.
Löysin kirjahyllystä jostain vuosia sitten ilamisjakeluna nappaamani Helsingin
yliopiston Ikäihmisten perinneseminaarin julkaisusarjan neljä osaa, osat II, V,
VI ja VII. Kiinnostuin teksteistä ja halusin selvittää, mistä löytäisin loput
tekstit. Niin tuli avattua tietokone sadepäivän ratoksi. Hakutoiminnot johtivat
Finna.fi sivulle, josta sarjan osat selvisivät. Ikis media
perinneantologiavihkosia on yhteensä kymmenen kappaletta osat I-X. Mutta National Library of Finland eli
Kansalliskirjasto tuntee vain yhdeksän osaa, jotka aakkosjärjestyksessä ovat:
1)
Arki ja työ
2)
Evakkotiellä
3)
Jaakosta jouluun
4)
Juhla ja pyhä V
5)
Koti ja sauna II
6)
Lapsuuden leikit ja pelit VII
7)
Laskiaisesta juhannukseen
8)
Muoti ja käytös
9)
Paikasta toiseen. VI.
Kirjastotyö jatkuu… ties mistä sen jälkeen innostun!
PS Lapsenlapi Väinö kävi työpajallani ja henkäisi heti ovelta ”Mummin leikkipaikka!” ja kun hän näki vielä ison tyhjän kissakuvioisen laatikon, jonne pääsi piiloon ja kun ojensi käden viereiseen kirjahyllyyn sieltä löytyi heti sopiva askarteluvihko, ja ikkunastsa avautui esteetön näkymä parkkipaikalle autoineen, oli poikalapsen silmin nähtynä hankinta napakymppi. Tytär naureskeli, että olin vielä vahvistanut mielikuvaa päivähotiopaikastani, kun selitin Ilkan vievän minut aamulla työhuoneelle ja nouitavan illalla takaisin. Niin sitä vanhemmiten tullaan lapseksi jälleen.
