JOSKUS EI TAJUA!
Hallitus ja EU-myönteiset vaiktutajat eivät tajua että ovat tekemässä valtiopetosta vastaavan virheen myönteisellä velkasitoumuskella, joka käytännössä on sitoumus pakkoverotukseen ja tulonsiirtoihin, joilla tuetaan Etelä-Euiroopan mafiosoja, korrputiota ja heikko hallintoa ja voimatonta järjestyksen pitoa. Paheksun ja vastustan ja pidän suomen nykysitä halltiusta maanpettureina, kunnes toisin todistetaan.
Lauantai-aamuna tajusin että poden pitkäaikaista masentuneisuuden tilaa, syystä hyvästä syystä. Pehreeni sloganeihin kuului aikoinaan ”Ei se mitään kun sen tietää!” Eli minulla oli tapana suuttua ikäsistä yllätyksistä, mutta jos tiesin etukäteen asiasta, pystyin vaivatta hillitsemään itseni, kun olin varautunut.
Nyt vaikuttaa väistämättömältä, että Suomen kansan on pakko katsoa voimattomana päätäjiensä korrputpoituneisuutta EU-lobbasuksen kentillä. Jos minulta kysytään, vastaus on nykyisillä ehdoilla ehdoton ei. Jos suhde velalle on niin että siitä on maksettava rikollisuuden tukea yli 100% vain hullu ja järjetön suostuisi. Sehän on kiristystä vastaavaa toimintaa. Kiristys ei yleensä lopu ellei sille pistetä kova kovaa vastaan.
Mutta minä päätin lohduttautua, ja nukkua yöni hyvin. Yllätys ensimmäisen kerran moneen vuoteen nuykuin täyden kahdeksan tuntia heräämättä aamuyöllä valvomaan. Ja äiteinpäivän vastaisena yönä’ näibn ties kuinka moneen vutoeen unta, jonka muistin selvästi ja elävästi. Muistutti eläväsitä nuorututani, jossa poikaystävän kanssa päätettiin viettää museomaraton. Ja kun olimme Porvoosta päätyneet vihdoin Amos Andrssonin museoon ja meille puhuttiin englantia, ei oltu kulttuurishokissa enää ihan varmoja mikä kohde mikä maa. Oltiin kuitenki vielä Suomessa, vain niin eksoottisen näkösiiä supisuomalaisuudesta huolimatta.
Unessani, tässä harvinaisessa vietin kulttuurimaratonia Waltteri Torikan kanssa. Istuttiin jkosnerteissa koko päivä, unitunnelma oli lämmin ja valoisa, kun kumppansisa oli radienssia ja vekkulimaisuutta. Uni päättyi poskisuudelmaan ja hyvin vekkuliin hymyyn. Uskon taiteen voimaan, edelleen! Uskon myös hengen voimaan, rakkauteenkin, kunhan muistaa että sitä on lähes yhtä monenlaista kuin on ihmisiäkin ja välinpitämättömyyttä sitäkin enemmän.
Joten kaivelin vuosi sitten sotamani Torikan levytyksen Toivo esiin, ja kuuntelin sitä. Muistan kun pääsin Helsingin yliopistoon opiskelemaan, Yliopåistolehdessä oli teemana usko, toivo ja rakkaus. Uskosta riitti julkaistavaa, samoin rakkaudesta, mutta toivosta ei tullut kenellekään mitään mieleen. Kuitenkin miljoonat ihmiset lienevät lukeneet Paavalinsa, joka määritteli uskon toivon mukaan, eli usko on sitä mitä toivotaan.
Rukouksella uskokaa saaneenne toivomanne. Minä uskon ja toivon, että hallituksen EU-kamaluus kariutuu.
Kauhunsekaisin tuntein tosin odotan sydän kylmänä, mitä tuleman pitää. Sitä odotellessa musitelen matkustamista Napolin naapuriin Iskian saarelle, jossa kansa lauloi ylsitystä auringolle. O sole mio samalla emotionaalisella antaumuksella kuin Waltteri. Mitä tuohon unikuvastoon tulee, henkilön ilmestyminen uneen lienee tullut lauantain Ilta-Sanomien artikkelista Waltterista ja hänen äidistään. Se on aina ilo, kun lapset pitävät äidistään.
Aurinkoisempiin tunnelmiin pääsee tästä linkistä: O sole mio tamgolaulajan ja oopperalaulajan versiona: https://www.youtube.com/watch?v=5GY7Fw5iHuU
